Aineetonta kulttuuriperintöä ja julkista tilaa
Kaupunkitutkimuksessa puhutaan paljon kaupungin julkisesta tilasta, katutilan elävyydestä ja kaupunkikulttuurista. Kivijalkaliikkeitä ja yrittäjyyttä ei yleensä yhdistetä näihin keskusteluihin. Se johtuu ehkä siitä, että pienkauppojen kulttuurista merkitystä kaupunkisosiaalisuuden ja kaupunkimaisuuden tekijänä ei ole tunnistettu.
Amsterdamin ja New Yorkin East Villagen ostoskatuja tutkineen Sharon Zukinin (2004, 2012) mukaan pienmyymälöissä yhdistyvät paikallinen talous ja kulttuurinen merkityksellisyys. Zukin on tuonut keskusteluun aineettoman kulttuuriperinnön käsitteen.
Vaikka myymälät ja kadut ovat aineellisia rakenteita, niihin liittyy tapoja, rituaaleja, yhteistä tietoisuutta ja elettyä arkea, jotka tekevät niistä aineetonta kulttuuriperintöä.
Paikalliset myymälät luovat alueellista yhteisöllisyyttä ja kaupunkilaisuutta. Niiden merkitys urbaanin arjen ja kaupunkikulttuuriin kannalta tunnistetaan kuitenkin huonosti. Zukin (2012) arvioi tämän johtuvan siitä, että paikallinen ostoskatu on näennäisesti niin itsestään selvä, että se harvoin esiintyy sosiokulttuurisen tutkimuksen kohteena.
Zukinin (2012, 2010) mukaan pienmyymälät ovat julkista tilaa, joissa määritelmän mukaisesti toisilleen vieraat ihmiset voivat kohdata. Pienet paikalliset liikkeet ovat yhtä tärkeitä kanssakäymisen paikkoja kuin torit ja aukiot, mutta niitä ei yleensä tunnisteta sellaisiksi. Kivijalkamyymälöissä tapahtuva kanssakäyminen muistuttaa "kaupunkikylien" perinteistä sosiaalisuutta.
Ostoskadut ja paikallismyymälät varastoivat myös kollektiivista muistia. Kulttuuriperinnön tuottaminen tarvitsee sekä tilallista että sosiaalista pysyvyyttä: kauppojen ja kauppiaiden jatkuvuus säilyttää alueen kertomukset. Kivijalkamyymälät ovat osa asukkaiden ja alueen historiaa, jotka kiinnittävät muistia ja orientaatiota.
Pitävätkö kivijalkaliikkeet yllä urbaania fiilistä?
Tarkasteluni tavoitteena oli selvittää, soveltuvatko Zukinin havainnot Amsterdamista ja New Yorkista Helsinkiin. Pohdin tässä kirjoituksessa kivijalkaliikkeiden kulttuurista ja sosiaalista merkitystä Kallion–Vallilan kaupunginosissa, joissa tutkittiin satunnaisesti valittu otos myymälöitä. Yritykset on osittain valittu Up with Kallio -verkoston verkkosivuilla olevan listauksen perusteella, osittain paikallistiedon perusteella. Menetelminä olivat havainnointi, nettiaineistot, haastattelut sekä valokuvaus ja kirjallisuus.
Tutkimuksessa kysyttiin, mikä merkitys pienkaupoilla on kaupunkiseurallisuuden kannalta. Ovatko kaupunginosien kaupat tärkeitä alueidentiteetin ja kuulumisen tunteiden luomisessa? Mikä on pienyrittäjien rooli kaupunkimaisuuden, "urbaanin fiiliksen" ylläpitämisessä? Minkälaisia yrittäjiä kivijaloissa nykyään on?
Erilaisia yrittäjiä
Haastattelujen ja havainnointien jälkeen tunnistin erilaisia yrittäjätyyppejä (ks. taulukko) ja ominaisuuksia, joita kuvaan tarkemmin.
Perinteiset perheyrittäjät ja kollektiivinen muisti
Lauantai-iltapäivänä Hytösen puodissa Helsinginkadulla on tungosta ja pian selviää, miksi liike on ollut samalla paikalla lähes 90 vuotta. Ahdas myymälä edistää rekkien välissä pujottelevien asiakkaiden välistä tuttavallisuutta. Asiakkaat kommentoivat toistensa vaatesovituksia: "just on sulle sopiva väri", "istuu tosi hyvin". Harjutorin naisten saunaan suunnistava nuori nainen lupaa tulla takaisin koko naisporukan kanssa. Rouva Rovaniemeltä harmittelee, ettei ehdi sovittaa kaikkia haluamiaan vaatteita. Useampia tuotteita ostanut nainen pohtii maksaessaan muutama kuukausi sitten syöpään kuollutta tytärtään. Keskustelun päätteeksi myyjä halaa asiakasta. Hytösen puodissa yhdistyvät pienyrittäjän menestystekijät: oma tuotevalikoima, erinomainen palvelu ja sosiaalinen kohtaaminen. Myymälän nykyinen pitäjä Tuula Hytönen on kolmannen polven yrittäjä samassa liikkeessä. Hytösen puoti edustaa pysyvyyttä muutoksessa.
Kallion–Vallilan alueella tällaisia yrityksiä on useita. Torkkelinmäellä sijaitsevan Avikaisen leipomon tuotteita on syöty Kalliossa 1960-luvulta asti. Leipomon kuuluisin brändi on sen alkuperäinen omistaja, jo iäkäs Elvi Avikainen, joka edelleen työskentelee myymälässä. Leipomon kilpailutekijöinä ovat laatu ja pysyvyys sekä tunnetut erikoistuotteet. Paikallisten asukkaiden lisäksi alueen koulujen ja yliopiston entiset opiskelijat tulevat aikamatkalle Avikaiselle.
Selma Palmu on 60 vuotta samalla paikalla sijainnut "kyläkauppa keskustassa" Neljännellä linjalla. Liike on tunnettu laajasta valikoimasta vaatteita, kankaita, lankoja, nappeja, nauhoja ja neppareita, alusvaatteita, yöpukuja ja kotitakkeja. Kuten asiakkaat sanovat, "mitä täältä ei saa, sitä ei tarvita". Myymälää käytetään toisinaan ymmärrettävästi elokuvien kuvauspaikkana: lavastaja ei pystyisi luomaan liikkeen tunnelmaa. Raili Häkkinen (os. Palmu) pitää myymälää "ihanien asiakkaiden" vuoksi: "Mä en jaksais olla ilman ihmisiä, koko viikonlopun mä odotan että pääsen töihin." Myymälässä oli 1960-luvulla omistajat mukaan lukien viisi myyjää, mutta nyt Raili Häkkinen pitää liikettä yksin eikä sillä ole hänen lopettaessaan jatkajaa: "Se on loppu sitte".
Perheyritykset ovat usein ylisukupolvisia ja niillä on vakiintuneita uskollisia asiakkaita. Monilla on kulttimainetta, jonka perusteella uudet asiakasryhmät löytävät ne. Yritykset ovat usein trendiriippumattomia, niillä on omat tuotteet suhdanteista riippumattomat tuotteet.
Myymälät tuottavat pysyvän luonteensa vuoksi paikallisidentiteettiä ja toimivat maamerkkeinä, joita käytetään opastamisen apuna: "Tiedätkö Avikaisen leipomon? No se on siitä eteenpäin ja..." Niistä tulee osa sekä henkilö- että paikallishistoriaa; tähän liittyvät liikkeiden lopettaessa koetut menetyksen tunteet. Kun Kaarle Ervastin antikvaarinen kirjakauppa Torkkelinkadulla lopetti 33 vuoden jälkeen 2009, surutyötä tehtiin näkyvästi maan isoimmissa medioissa. Kulttimyymälöiden poistuminen muuttaa kaupunkitilaa ja kaupunkilaisten orientaatiota. Ervastin antikvariaatin lopetettua Torkkelinkatu ei enää ole maamerkki.
Elämäntapayrittäjät ja kaupunkiseurallisuus
Harjutorilla 2007 avattu Punainen planeetta on korkeatasoinen kirjadivari. Planeetan omistaja on harrastajarockmuusikko, josta johtuu että Kallion klubeilla keikkailevat muusikot säilyttävät toisinaan divarissa instrumenttejaan. Planeetassa on ovi melkein aina auki, ja myymälä on harvoin tyhjä. Kirjojen ostamisen lisäksi myymälässä myös hengaillaan, ja tiskin luona on usein käynnissä vilkas keskustelu, monesti kirjallisuutta koskeva, mutta myös politiikkaa ja kulmakunnan tapauksia pohditaan. Myymälän sosiaalinen funktio tuntuu olevan ainakin yhtä tärkeä kuin sen kaupallinen tehtävä. Keskustelu on omistajankin mielestä tärkeää: "Jos mä vaan istuisin tässä mykkänä ja sanoisin että (demonstroi: kääntää pään sivulle ja mutisee) neljä euroa, kiitos, niin tänne ei tulis ketään."
Antikvariaatti Pihlajisto Vaasankadulla myy kirjoja, maalaustaidetta ja taide-esineistöä. Sitä pitävä pariskunta kertoo liikkeen olleen alun perin kirja-antikvariaatti, mutta liikkeessä keskitytään yhä enemmän tauluihin, "kun kirjojen ostaminen loppui eikä niiden myynti enää kannata". Taulut ovat kotiin sopivia sisustustauluja, monet Helsinki-aiheisia. Pihlajistossa myymälään kerääntynyt kriittinen keskusteluseura ruotii niin hallituksen politiikkaa kuin Nokian myyntiäkin.
Paikalliset antikvariaatit ja osto- ja myyntiliikkeet toimivat myös tärkeinä oleskelutiloina, jonne kokoonnutaan seurustelemaan ja vaihtamaan tietoja. Kuten jotkut asiakkaat sanoivat, "täällä kuulee kaikki päivän tärkeimmät jutut ja juorut". Ne ovat viihtyisiä kaupunkiseurallisuuden paikkoja, joissa on mahdollista seurustella ja olla yhdessä sitoutumatta kanssakäymiseen sen syvällisemmin.
Maahanmuuttajayrittäjät ja alueellinen diversiteetti
Pitkänsillan pohjoispuolella kivijaloissa on edelleen elintarvikemyymälöitä lähinnä maahanmuuttajien ansiosta. Alueella onkin Helsingin parhaat elintarvikevalikoimat, kun Hakaniemen hallin ja torin tarjontaa täydentävät Hämeentien lukuisat afroaasialaiset liikkeet.
Monet myymälöistä ja ravintoloista on aluksi perustettu palvelemaan oman etnisen ryhmän ruokakulttuurin tarpeita. Ne ovat "muuttoshokkia pehmentäviä tukikohtia" (Karisto 1992, 38), joissa voi tavata maanmiehiä. Myymälöiden edessä seisoo usein erilaisia keskustelevia maahanmuuttajien ryhmiä.
Helsinkiläiset ovat löytäneet myymälät laajemminkin, ja myymälöissä käy paljon kasvissyöjiä edullisten ja monipuolisten vihannesvalikoimien vuoksi. Burberryn takit ja Lancômen käsilaukutkaan eivät ole harvinaisia: keskiluokka on löytänyt myymälöiden mausteet ja äyriäiset, jotka ovat halvempia kuin keskustan gourmet-myymälöissä.
Alueen runsaslukuiset etniset ravintolat ovat muuttumassa. Ensimmäisen sukupolven ravintolat olivat edullisen ruoan "mättöpaikkoja", kun taas uudemmat etniset ravintolat on tunnistettu gourmet-ravintoloiksi. Kalliossa sijaitseva yhden huoneen thai-ravintola Lemon Grass on nostettu arvioissa kaupungin parhaiden ravintoloiden joukkoon. Ravintola onkin aina täynnä, kuten myös Mäkelänkadun pieni japanilainen Hoshito tai Kolmannen linjan afrikkalaispainotteinen Sandro.
Etniset ravintolat ja myymälät ovat kaupungin kansainvälistymisen näkyvimpiä merkkejä. Kallion–Vallilan alueen monet maahanmuuttajien yritykset edustavat Helsingin nopeasti kehittyvää monikulttuuristakaupunkiperinnettä, jotka monimuotoistavat ja elävöittävät aluetta.
Gentrifioijat ja alueen keskiluokkaistuminen
Lyhyessä ajassa alueelle on avattu monta espresso- ja lattekahvilaa, jotka ovat keskiluokkaistumisen varmoja mittareita. Päijänteentiellä on aiemmin keskustassa sijainnut Helsingin kahvipaahtimon Päiväkahvibaari, Aleksis Kiven kadulla on Kahvila Sävy. Molemmat on huomattu lehdissä, joissa Kalliota ei juuri esitellä. Naistenlehti Gloriassa (2013) kerrotaan uusista kahvilanpitäjistä muotikuvien avulla. Jutussa Rentoa kahvittelua Kalliossa kerrotaan Sävystä, "joka oli ensimmäinen oikea kahvila Kalliossa" ja esitellään kahvilan toisen omistajan tyyliä. Jutussa Elämänviisauksia ja kuppi kuumaa kerrotaan Helsingin Kahvipaahtimon Ulrikasta, joka tulee hyvälle mielelle asiakkaista ja "tarjoilee kahvin ohessa elämänviisautta".
Kahviloiden lisääntyminen liittyy myös kulutuksen ja työn muutoksiin. Epätyypillisten työsuhteiden lisääntyminen merkitsee perinteisten työaikojen ja -paikkojen murrosta. Luovan työn tekeminen tapahtuu nykyään yhä enemmän suurten yritysten ulkopuolisissa tiloissa. Monet kahvilat ovatkin läppärityöläisten toimistoja.
Kahvilat liitetään usein trendikkäisiin hipstereihin, mutta paahtimo sijaitsee Teollisuuskadun, "Helsingin Wall Streetin" tuntumassa, joten suuri osa sen asiakkaista on pankkitoimihenkilöitä. Kahvilassa käyvät myös lähikatujen asukkaat ja työmaiden rakennustyöläiset. Paahtimon Ulrika iloitsee siitä, että erityisesti nuoret ovat löytäneet kivijalkayritykset.
Kahviloissa toteutuu kaupunkimainen seurallisuus, johon määritelmällisesti kuuluu anonymiteetti. Kahviloissa, kirjastoissa ja muissa avoimissa tiloissa voi tuntea olevansa joukossa, vaikka ei olisi keskusteluyhteydessä samassa tilassa oleviin ihmisiin.
Luovat hybridit ja uusi yrittäjyys
Uudet kadunvarsitilassa toimivat yrittäjät yhdistävät uudenlaisia yrittämisen muotoja perinteiseen kaupankäyntiin. Tilat ovat usein luonteeltaan hybridejä, joissa on useampia toimintoja. Monissa yhdistetään tuotesuunnitteluun ja myyntiin myös asiakkaiden oleskelutila, kahvila tai lukutila. Hybridit ovat designpainotteisia ja toimivat myös testialustoina, joissa suunnittelijat kokeilevat ideoitaan. Hybriditilojen avulla nuoret taiteilijat tekevät itseään tunnetuiksi, verkostoituvat ja työllistävät itsensä.
Harjutorin teatteri ILMI Ö on vuonna 2002 perustettu noin 16 teatteriammattilaisen teatteri, jonka erityisosaamista ovat yhteistoiminnalliset ja osallistavat työtavat. Made in Kallio -tehdas on 19 muotoilijan ja artesaanin perustama hybridi Vaasankadulla. Kellaritiloissa on työhuoneita, katutasossa myymälä ja kahvila. Kesällä myymälä avautuu kadulle, nojatuoleissa ja pöydissä istuu porukkaa. Tehdas avattiin näyttävästi heinäkuussa 2012 kulttuuriministerin ja useiden medioiden läsnä ollessa.
Näille yrityksille on ominaista suuri vaihtuvuus: haastattelujen aikana osa ehti jo kadota. Kansainvälisesti tällaiset luovat yritykset ovat osa alueen muutosta. Monet työväenluokkaiset alueet ovat aluksi olleet taiteilijoiden ja kirjailijoiden suosiossa, jonka jälkeen ne ovat keskiluokkaistuneet ja turistisoituneet. Klassinen esimerkki on Pariisin vasen ranta, Saint-Germain-des-Prés’n alue; nykyisissä kaupungeissa vastaavia ovat vaikkapa Berliinin Kreuzberg tai Lontoon Notting Hill. Myös Kallion artesaanit ja taiteilijat muuttavat aluetta läsnäolollaan.
Kivijalkoja suojeltava suunnittelun ja hallinnon keinoin
Tutkimuksen otos tukee Zukinin väitettä kivijalkakaupan sosiaalisesta ja kulttuurisesta merkityksellisyydestä. Kivijalkayritykset näyttävät rakentavan Helsingissäkin aineetonta kulttuuriperintöä usealla tavalla. Ensinnäkin ne ylläpitävät ja rakentavat kollektiivista muistia. Toiseksi kivijalkaliikkeet tarjoavat julkisen tilan, jossa toteutetaan kaupunkiseurallisuutta. Kolmanneksi kivijalkamyymälät monimuotoistavat aluetta. Erityisesti maahanmuuttajien yritykset edistävät alueen diversiteettiä ja yhdistävät paikallisuuden kansainvälisyyteen aidolla tavalla. Neljänneksi kaupat luovat alueellista identiteettiä ja kuulumisen tunnetta.
Kuttuuriperintö kuten kaupunkikin, on jatkuva sosiaalinen prosessi, jonka elinvoimaisuus edellyttää uusien ja vanhojen traditioiden yhdistämistä. Kallion–Vallilan alueen kivijalat ovat tästä esimerkki: perinteisen, tiiviin työväenyhteisön sosiaalinen pääoma yhdistyy uuteen gentrifioijien ja maahanmuuttajien kulttuuriseen pääomaan.
Kivijalkamyymälät ovat tärkeää arjen kulttuuriperintöä, joissa luodaan ja ylläpidetään kaupungin sosiaalisia käytäntöjä. Toisin kuin aineellista kulttuuriperintöä, niitä ei voida siirtää museoon, vaan niiden suojelemiseksi tarvitaan suunnittelun ja hallinnon keinoja.
Kirjallisuus:
Bäcklund, Pia. (1998) Pienyritysten ja kivijalkakauppojen Töölö. Teoksessa Bäcklund, Pia ja Vivi Niemenmaa (toim.) Kirjoituksia kaupunginosasta ja paikasat nimeltä Töölö. Helsingin kaupungintietokeskuksen erityisjulkaisuja, 56–67.
Ilmonen, Mervi & Klaus R. Kunzmann. (2007) Kulttuuri, luovuus ja kaupunkien uudistaminen. Teoksessa Arabianrantaan! Uuden kaupungin maihinnousu. Helsingin kaupungin tietokeskus. Art and Design City Helsinki Oy, 272–283.
Ilmonen, Mervi. (2013) Paikallinen yrittäjyys kaupungin tekijänä. Teoksessa Ilmonen, Mervi (toim.) Hyvät kaupat. Kivijalka ja Ostari rakennemuutoksessa. Maankäyttötieteiden laitos. Aalto-yliopiston julkaisusarja Tiede ja Teknologia 1/2013. https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/11199(Link leads to external service)
Karisto, Antti. 1992. Maailmanruoan tulo, olo ja omaksuminen Helsingissä. Kvartti. Helsingin kaupungin tietokeskuksen neljännesvuosijulkaisu. 1992: 3, 23–39.
Zukin, Sharon & Ervin Kosta. (2004) Bourdieu off-broadway: Managing distinction on a shopping block in the East Village. City and Community, 3 (2) (2004), pp. 101–114
Zukin, Sharon. (2012) The social production of urban cultural heritage: Identity and ecosystem on an Amsterdam shopping street. City, Culture and Society. http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1877916612000525(Link leads to external service)