Mukana-ohjelma on eriarvoisuuden vähentämiseen ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn keskittyvä Helsingin kaupunkistrategiahanke vuosille 2017–2021. Osana ohjelmaa Nuorisotutkimusverkostossa toteutettiin rekisteriaineistoon perustuva tutkimus, jossa selvitettiin syrjäytymisen lähtötilannetta Helsingissä ennen kaupunkistrategiahankkeen toimenpiteiden toteutusta. Tutkimuksessa myös luotiin malli Mukana-ohjelman vaikuttavuuden mittaamiseen (Vauhkonen & Salasuo 2020).
Tutkimuksen keskeinen näkökulma liittyi syrjäytymisen ylisukupolviseen mekanismiin. Toisin sanoen siihen, miten helsinkiläisnuorten syrjäytymistä osoittavat mittarit – kuten perusasteen koulutuksen varaan ja työn ja opiskelun ulkopuolelle jääminen – ovat yhteydessä heidän perhetaustansa huono-osaisuuteen. Aineisto myös mahdollisti tulosten vertaamisen vastaaviin ilmiöihin Espoossa ja Vantaalla sekä pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa kuutoskaupungeissa.
Tässä artikkelissa esitetään keskeisiä havaintoja ja tuloksia helsinkiläisnuorten ylisukupolvisesta syrjäytymisestä ja siihen liittyvästä problematiikasta (Vauhkonen & Salasuo 2020). Tutkimuksen analyysi tehtiin paneeliaineistosta, joka sisälsi vuosien 1975–2003 kohortit.
Artikkelissa keskeinen käsite on NEET-status (Not in Education, Employment, or Training). Sillä tarkoitetaan nuorta, joka ei ole työssä eikä opiskele mittausajankohtana. NEET-aste puolestaan kuvaa NEET-statuksella olevien nuorten osuutta populaatiossa mittausajankohtana. Koska NEET-kategoriaan ei sisälly muita oletuksia määritelmän kohteena olevista nuorista, sisältyy NEET-asteeseen esimerkiksi kotona lapsiaan hoitavia nuoria aikuisia. Lasten hoitoa suurempi osa NEET-statuksella olosta selittyy kuitenkin nuorten suurella työmarkkinaliikkuvuudella: nuoret siirtyvät koulutuksesta työelämään, etsivät työtä, palaavat koulutukseen, odottavat armeijaan tai siviilipalvelukseen menoa tai lukevat pääsykokeisiin. Näihin elämäntilanteisiin liittyy lyhyitä työn ja koulutuksen ulkopuolella olon jaksoja (ks. Asplund & Koistinen 2014). Suurin osa NEET-nuorista ei siis ole syrjäytyneitä, eikä edes syrjäytymässä (ks. Hämäläinen 2017; Vauhkonen & Hoikkala 2020).
Toinen keskeinen käsite on syrjäytyminen, jolle ei ole olemassa yksiselitteistä sisältöä. Se olisi yksinkertaisinta mieltää määritelmäksi, joka luo kohteensa – siis sosiaaliseksi konstruktioksi. Tällöin syrjäytyneitä ovat ne ihmiset, jotka luokitellaan syrjäytyneiksi. Tällainen määritelmä ei kuitenkaan ole riittävä, sillä syrjäytyminen kuvaa myös todellisia elämäntilanteita ja onnettomuutta: kokemuksia, tunteita ja olosuhteita. Näiden kokemusten kasautuminen ihmisten elämässä mahdollistaa puheen syrjäytymisestä. Lisäksi voidaan tunnistaa erilaisia geneettisiä, sosiaalisia ja elämäntapaan, perhetaustaan tai kasvuympäristöön liittyviä tekijöitä, joiden esiintymisen mukaan todennäköisyys kokea syrjäytymistä vaihtelee. Syrjäytymisestä voidaan puhua myös marginaalissa olon laajenemisena ja pitkittymisenä (ks. Järvinen & Jahnukainen 2001).
Artikkelissa syrjäytyminen määritellään prosessiksi, jossa NEET-statuksella olo muuttuu huono-osaisuudeksi (ks. Berghman 1995). Huono-osaisuus puolestaan viittaa moniulotteiseen hyvinvoinnin resurssien puutteeseen (ks. Heikkilä 1990). Empiirisesti syrjäytyminen tarkoittaa tässä artikkelissa pitkäaikaisesti NEET-statukselle jäämistä sekä työn ja koulutuksen ulkopuolelle jäämistä. Koska syrjäytymisestä staattisena, saavutettuna tilana on ongelmallista puhua, puhumme artikkelissa syrjäytyvistä nuorista emmekä syrjäytyneistä nuorista.
Syrjäytyvien osuus helsinkiläisnuorista
Rekisteriaineistosta mitattaessa NEET määritellään sen mukaan, mikä on henkilön pääasiallinen toiminta (työssä, opiskelija, armeijassa/siviilipalveluksessa, työtön, eläkkeellä tai muusta syystä työvoiman ulkopuolella) vuoden viimeisellä viikolla. Työttömät, eläkkeellä olevat ja muusta syystä työvoiman ulkopuolella olevat nuoret määritellään NEET-nuoriksi.
Kuviossa 1 on käsitelty Helsingin NEET-astetta sen mukaan, kuinka suuren osan helsinkiläisnuorista voidaan arvioida olevan syrjäytyviä nuoria. Helsinkiläisiä nuoria tarkasteltiin neljän eri kategorian kautta tarkoituksena tavoittaa syrjäytyvien helsinkiläisnuorten osuutta ja sen vaihtelua: (1) NEET-nuorten osuus, eli työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret; (2) NEET-nuorten osuus pois lukien vanhempainetuuksia ja vammaisetuuksia saaneet; (3) työstä syrjäytyneiden nuorten osuus ja (4) työstä ja koulutuksesta syrjäytyneiden osuus.
Ylin viiva kuviossa esittää virallisen NEET-asteen vaihtelun Helsingissä vuosien 2011 ja 2016 välillä. Toiseksi ylin viiva osoittaa niiden NEET-nuorten osuuden kaikista nuorista, jotka eivät ole saaneet vanhempain- tai vammaisetuuksia kunkin vuoden aikana. Toiseksi alimmainen viiva puolestaan osoittaa työstä syrjäytyneiden nuorten osuuden, joka oli vuosien 2011 ja 2016 välillä noussut vajaan prosenttiyksikön verran. Alin viiva osoittaa työstä ja koulutuksesta syrjäytyneiden nuorten osuuden, joka laski 0,5 prosenttiyksikköä vuosien 2012 ja 2016 välillä. Vuoden 2016 lopulla Helsingissä asui 131 863 16–29-vuotiasta nuorta, joista NEET-nuoria oli 19 245, joista edelleen työstä syrjäytyviä 9 222 nuorta ja työstä ja koulutuksesta syrjäytyviä 5208 nuorta. Tulosten mukaan voidaan siis arvioida, että koulutuksesta ja työstä syrjäytyvien nuorten osuus on Helsingissä pienentynyt samalla, kun (pelkästään) työstä syrjäytyneiden osuus on kasvanut.
NEET-asteen kasvuun vuoteen 2015 saakka saattoi edelleen vaikuttaa vuonna Suomessa 2008 alkanut talouden taantuma. NEET-asteeseen eniten vaikuttava työttömyys (Vauhkonen & Hoikkala 2020) on Helsingissä laskenut vuodesta 2016 koronapandemiaan saakka, ja NEET-astekin ainakin vuoden 2018 loppuun saakka (Helsingin kaupunki, hyvinvointitilastot). Sen sijaan työstä sekä työstä ja koulutuksesta syrjäytyneiden osuuden vaihtelusta ei toistaiseksi tiedetä vuoden 2016 jälkeen.
Sosiaalisen huono-osaisuuden ja syrjäytymisen ylisukupolvisuus
Vanhempien ja lasten koulutustaso ovat yhteydessä toisiinsa (Jackson ym. 2007). Kotimaisessa tutkimuksessa on niin ikään havaittu perusasteen koulutuksen varaan jäämisen olevan ylisukupolvista (Kallio ym. 2016). Myös työttömyys on ylisukupolvista, joskin heikommin kuin koulutus. Mitä pidempään vanhemmat ovat olleet työttöminä, sitä todennäköisemmin myös lapset kokevat työttömyyttä omassa aikuisuudessaan (Vauhkonen ym. 2017a) ja sitä pidempiä ovat lasten työttömyysjaksojen kestot (Eskelinen ym. 2018; Hautala & Kallio 2018). Lisäksi nuorilla, joiden vanhemmat ovat saaneet toimeentulotukea, on suurempi todennäköisyys olla toimeentulotuen saajia (ks. esim. Airio & Niemelä 2009). Mitä enemmän vanhempien huono-osaisuus on kasautunut, sitä vakavammat sen seuraukset ovat lapsille. (Vauhkonen ym. 2017b)
Sosiaalisen huono-osaisuuden eri indikaattorien ylisukupolviset yhteydet ovat tyypillisesti suoria ja itsenäisiä: vanhempien eri huono-osaisuuksien indikaattorit ennustavat eniten vastaavaa huono-osaisuutta lasten aikuisuudessa. Esimerkiksi vanhempien jääminen perusasteen koulutuksen varaan ennustaa eniten lasten jäämistä perusasteen koulutuksen varaan (ja vähemmän lasten työttömyyttä). Vanhempien työttömyys puolestaan ennakoi lasten työttömyyttä (ja vähemmän pelkän perusasteen koulutuksen varaan jäämistä). Poikkeuksena on vanhempien toimeentulotuen saanti, joka ennustaa paitsi lasten toimeentulotuen saantia, myös heidän työttömyyttään. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että toimeentulotukea saavilla vanhemmilla on taustassaan keskimääräistä useammin kasautunutta huono-osaisuutta. (Vauhkonen ym. 2017a) Toimeentulotuen saajilla on havaittu olevan keskimääräistä heikompi hyvinvointi ja alhaisempi tyytyväisyys elämään sekä keskimääräistä väestöä useammin terveyteen, työkykyyn, talouteen ja asumiseen liittyviä haasteita (Hannikainen-Ingman 2013; Vaalavuo ym. 2020).
Huono-osaisuuden indikaattorien suorat ja itsenäiset ylisukupolviset yhteydet antavat olettaa vanhemmilta välittyvän lapsille jotakin, mikä lisää todennäköisyyttä päätyä samankaltaiseen asemaan. Käyttäytymisgeneettinen tutkimus on osoittanut geeniperimän selittävän lasten kouluttautumista ja koulusaavutuksia. Yhteys vaihtelee hyvinvointivaltiojärjestelmän sekä perheen ja muun kasvuympäristön tekijöiden mukaan. (Branigan, McCallum & Frees 2013.) Vanhemmilta välittyy lapsille myös sosiaalisesti vaikutteita – tottumuksia, arvoja ja asenteita – jotka selittävät aikuisuuden asemaa (esim. Bourdieu & Passeron 1977).
Huono-osaisuuden periytymisestä voidaan puhua myös sosiaalisen perinnön merkityksessä erotuksena geneettiseen periytymiseen ja sosiaaliseen välittymiseen (ks. Pohjantammi 2007). Tällöin fokuksena on se, mitä huono-osaisilta vanhemmilta puuttuu. Korkeasti koulutetuilla ja hyvätuloisilla vanhemmilla on enemmän resursseja opastaa, rahoittaa ja turvata lastensa asema aikuisina. Käänteinen tilanne pitää myös paikkaansa: huono-osaisuus perhetaustassa on yhteydessä vähäisempiin kokonaisresursseihin. Taloudellinen ja materiaalinen puute eivät kuitenkaan Suomessa selitä muun huono-osaisuuden ylisukupolvisia yhteyksiä (Vauhkonen et al. 2017b). Lisäksi kaiken huono-osaisuuden periytymiseen sovelletut selitykset, kuten huono-osaisuuden aikaansaama näköalattomuus, eivät selitä edellä kuvattuja eri huono-osaisuuksien suoria ja itsenäisiä ylisukupolvisia yhteyksiä.
Huono-osaisuuden periytyminen voi vaihdella alueellisesti ympäröivän mahdollisuus- ja palvelurakenteen sekä väestöerojen mukaan. Seuraavaksi vertailemme nuorten ylisukupolvista huono-osaisuutta ja syrjäytymistä Helsingin ja muiden kuutoskaupunkien välillä. Kaikille kuutoskaupungeille on yhteistä väestönkasvu, korkea koulutusrakenne ja suuri opiskelijoiden määrä, mutta niiden välillä on kuitenkin väestö- ja hyvinvointieroja (Vartiainen 2015) sekä eroja esimerkiksi työ- ja opiskelumahdollisuuksissa ja syrjäytymisen ehkäisemiseen tarkoitetuissa toimenpiteissä.
Ylisukupolvinen huono-osaisuus ja syrjäytyminen Helsingissä
Vertasimme helsinkiläisnuorten perhetaustan huono-osaisuuden sekä sijaishuollossa olon yhteyttä perusasteen koulutuksen varaan ja NEET-statukselle jäämiseen sekä koulutuksesta ja työstä syrjäytymiseen 21 vuoden iässä (vuonna 2016). Vertasimme tuloksia vastaaviin yhteyksiin muissa kuutoskaupungeissa. Perhetaustan huono-osaisuutta mitattiin lapsen ollessa 15-vuotias. Myös asuinkuntaa koskeva tieto on otettu samalta vuodelta.
Perhetaustan huono-osaisuutta mitattiin samanaikaisesti usealla indikaattorilla. Vaikka sosiaalisen huono-osaisuuden indikaattorit ovat keskenään päällekkäisiä, ne viittaavat eri tekijöihin perhetaustassa. On luultavaa, että osa perhetaustan merkityksestä jää havaitsematta, jos tutkimuksessa käytetään vain yhtä indikaattoria (Bukodi & Goldthorpe 2014; Erola & al. 2015; Jaeger & Holm 2007). Indikaattorien välisen korrelaation vuoksi suora itsenäinen vaikutus voidaan tulkita sen todellista vaikutusta vahvemmaksi, jolloin yhteinen ja mittaamaton tekijä perhetaustassa voi jäädä huomiotta. Tärkeämpi syy usean indikaattorin samanaikaiselle käytölle on, että näin voidaan mitata vanhempien syrjäytymisen eli huono-osaisuuden kasautumisen vaikutusta.
Vanhempien huono-osaisuutta kuvattiin seuraavilla mittareilla: korkeintaan perusasteen koulutus, työttömyys, toimeentulotuen saanti sekä näiden tekijöiden kasautuminen. Tutkimusmenetelmänä käytettiin lineaarista todennäköisyysmallinnusta. Analyysissa tarkasteltiin lasten, joilla on huono-osaisuutta perhetaustassaan, todennäköisyyttä kokea huono-osaisuutta nuorena aikuisena verrattuna niihin lapsiin, joilla ei ole ollut huono-osaisuutta perhetaustassaan. Tulokset on esitetty kuvioissa 2–4. Kuviossa 2 on esitetty nuorten todennäköisyydet olla perusasteen koulutuksen varassa ja kuviossa 3 NEET-statuksella. Kuviosta 4 näkyy todennäköisyys työstä ja koulutuksesta syrjäytymiseen.
Tulosten mukaan vanhempien perusasteen koulutus ja toimeentulotuen saanti ovat työttömyyttä voimakkaammin yhteydessä lasten perusasteen varaan jäämiseen. Helsingissä vanhempien perusasteen koulutus oli vanhempien työttömyyttä vahvemmin yhteydessä lasten NEET-statukselle jäämiseen. Kuvio 4 puolestaan osoittaa vanhempien työttömyyden olleen perusasteen varassa oloa vahvemmin yhteydessä lasten työstä ja koulutuksesta syrjäytymiseen.
Huono-osaisuuden kasautuminen perheessä lisää lasten todennäköisyyttä jäädä perusasteen koulutuksen varaan ja NEET-statukselle. Niillä helsinkiläisnuorilla, joiden vanhemmat olivat perusasteen koulutuksen varassa sekä työttömiä ja/tai saivat toimeentulotukea, oli 23 prosenttiyksikköä suurempi todennäköisyys olla perusasteen koulutuksen varassa ja 15 prosenttiyksikköä suurempi todennäköisyys olla NEET-statuksella. Huono-osaisuuden kasautumisen yhteys kumpaankin on kuitenkin Helsingissä heikompi kuin pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa kuutoskaupungeissa ja NEET-statukselle jäämisessä muuhun pääkaupunkiseutuun verrattuna.
Perhetaustaa vahvemmin nuorten huono-osaisuutta ennustaa sijaishuollossa olo. Kuviossa 5 on esitetty perusasteen koulutuksen varassa olon ja NEET-statukselle jäämisen sekä työstä ja koulutuksesta syrjäytymisen todennäköisyydet sen mukaan, onko nuori ollut sijaishuollossa. Tulosten mukaan Helsingissä sijaishuollossa olleilla nuorilla oli 32 prosenttiyksikköä suurempi todennäköisyys jäädä perusasteen koulutuksen varaan ja 15 prosenttiyksikköä suurempi todennäköisyys jäädä NEET-statukselle. Vastaavat luvut olivat Espoon ja Vantaan osalta 37 ja 25 prosenttiyksikköä sekä pääkaupunkiseudun ulkopuolisten kuusikkokuntien kohdalla 35 ja 18 prosenttiyksikköä.
Koulutuksesta ja työstä syrjäytymisen todennäköisyys oli vielä suurempi sijaishuollossa olleilla muihin nuoriin nähden. Sijaishuollossa olleilla oli Helsingissä 30, Espoossa/Vantaalla 42 ja pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa kuutoskaupungeissa 38 prosenttiyksikköä suurempi todennäköisyys syrjäytyä työstä ja koulutuksesta muihin nuoriin verrattuna. Kun perhetaustan huono-osaisuutta ei kontrolloitu, olivat todennäköisyydet vielä huomattavasti suurempia.
Lopuksi
Samalla kun työstä ja koulutuksesta syrjäytyneiden osuus Helsingissä vuosien 2011–2016 välillä on pienentynyt hieman, (pelkästään) työstä syrjäytyneiden nuorten osuus on kasvanut. Tätä voi selittää koulutukseen osallistumisen ja toisen asteen tutkintojen suorittamisen lisääntyminen tarkasteltavalla aikavälillä.
Toisen asteen tutkinnon suorittaneiden osuus kasvoi Helsingissä vuosien 2010–2016 välillä 1,6 prosenttiyksikköä. Vuonna 2016 opintonsa päättäneistä 9.-luokkalaisista 97 prosenttia jatkoi suoraan opiskelua (Ranto 2018). Mahdollisesti koulutukseen osallistumisen lisääntyessä tutkinnon suorittaa enemmän nuoria, joilla on erityisiä haasteita, mutta nämä haasteet aiempaa harvemmin johtavat toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle jäämiseen, vaikka ovatkin yhteydessä suurempaan työttömyyteen toisen asteen koulutuksesta huolimatta. Tällaisia tekijöitä voivat olla esimerkiksi mielenterveyden häiriöt ja oppimishäiriöt. Vuosien 2016 ja 2018 välillä NEET-aste Helsingissä on pienentynyt, mutta työstä ja koulutuksesta syrjäytymisen vaihtelusta (siten kun se tässä tutkimuksessa on määritelty) vuoden 2016 jälkeen ei tiedetä.
Niin ikään aiemmassa huono-osaisuuden periytymistä ja toisen asteen tutkinnon suorittamista koskevassa tutkimuksessa ei havaittu asteen tutkinnon suorittamisen hyötyä nuorilla, joilla oli huono-osainen perhetausta (ks. Vauhkonen ym. 2017a). Tuoreemmassa tutkimuksessa puolestaan havaittiin, että huono-osaisen perhetaustan omaavat ja sijaishuollossa olleet nuoret jäävät NEET-statukselle selvästi muita useammin toisen asteen tutkinnon suoritettuaankin (Vauhkonen & Hoikkala 2020). Tulokset korostavat sitä, että huono-osaisemman perhetaustan omaaville nuorille tulisi toisen asteen tutkinnon suorittamisesta huolehtimisen lisäksi suunnata kohdennettuja toimia, ja myös toisen asteen opintojen aikana. Toimia pitäisi suunnata nuoriin, joilla on vajavainen lähtötaso toisen asteen koulutukseen, oppimisvaikeuksia, mielenterveyden häiriöitä tai muita psykososiaalisia ongelmia. Lisäksi Helsingin maahanmuuttajaväestön kasvaessa tulee huomioida maahanmuuttajataustaisten nuorten erityishaasteet.
Vaikka perhetaustan kasautuneen huono-osaisuuden ja sijaishuollossa olon yhteys nuorten huono-osaisuuteen ei Helsingissä ole yhtä voimakas kuin muissa kuutoskaupungeissa (eron syistä ks. alla), on yhteys silti selvä. Tulokset kannustavat kohdennettuun tukeen huono-osaisen taustan omaaville nuorille ja heidän perheilleen. Sijaishuollossa olo on perhetaustan huono-osaisuuden indikaattoreita vahvemmin yhteydessä nuorten huono-osaisuuteen, mikä johtuu siitä, että se mittaa suoraan perhetaustan tai nuoren itsensä ongelmia. Tästä huolimatta sijaishuollossa olleiden korkea todennäköisyys kokea huono-osaisuutta nuorina aikuisina korostaa (edelleen) sijaishuollon kehittämisen tarvetta.
Perhetaustan huono-osaisuus on vahvasti yhteydessä perusasteen varaan jäämiseen niin Helsingissä kuin muissakin kuutoskaupungeissa. Perhetaustan huono-osaisuuden yhteys NEET-statukselle jäämiseen on kuitenkin Helsingissä heikompi. Tähän todennäköisesti vaikuttavat pääkaupunkiseudun paremmat työllistymismahdollisuudet. Ne voivat myös selittää, miksi Helsingissä huono-osaisemman taustan omaavat nuoret jäävät todennäköisemmin perusasteen varaan kuin NEET-statukselle. Koronapandemian myötä nuorten työllistymismahdollisuudet ovat kuitenkin Helsingissäkin heikentyneet. NEET-statukselle jäämisen pitkittymisellä voi olla kielteisiä seurauksia pitkälle tulevaisuuteen (ks. esim. Scarpetta ym. 2010; Hämäläinen & Hämäläinen 2012; ks. myös Vauhkonen & Hoikkala 2020), ja erityisesti se koskee huono-osaisemman taustan omaavia, sijaishuollossa olleita nuoria sekä muita haavoittuvia ryhmiä, kuten maahanmuuttajataustaisia nuoria.
Teemu Vauhkonen toimii tutkijana Nuorisotutkimusverkostossa. Mikko Salasuo toimii vastaavana tutkijana Nuorisotutkimusverkostossa ja on Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian dosentti.
Lähteet:
Airio, I. & Niemelä, M. (2002) Periytyykö köyhyys? Köyhyyden ja toimeentulotukiasiakkuuden sukupolvinen liikkuvuus. Sosiologia 39 (3), 215–226.
Asplund, R. & Koistinen, P. (2014) Onko työmarkkinoilla tilaa kaikille? Katsaus erityisryhmiin kohdistetun politiikan tuloksiin ja haasteisiin. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 22/2014.
Berghman, J. (1995). Social exclusion in Europe: policy context and analytical framework. Teoksessa Room, G. (toim.) Beyond the threshold. The Policy Press, Great Britain.
Blomberg, H., Kallio, J. & Kroll, C. (2016) Häpeää ja laiskuutta - Asiakkaiden, muiden kansalaisten sekä katutason työntekijäryhmien käsityksen toimeentulotukiasiakkuudesta. Yhteiskuntapolitiikka, 81(3), 301–312
Branigan, A., McCallum, K., Freese, J. (2013) “Variation in the Heritability of Educational Attainment: An International Meta-analysis.” Social Forces 92(1):109–40.
Bourdieu, P. & Passeron, J-C. (1977) Reproduction in Education, Society and Culture. Beverly Hills: Sage
Bukodi, E. & Erikson, R. & Goldthorpe, J. (2014) The effects of social origins and cognitive ability on educational attainment: Evidence from Britain and Sweden. Acta Sociologica 57 (4), 293–310.
Erola, J. & Jalonen, S. & Lehti, H. (2015) The Intergenerational influence of Parental Socioeconomic Status during Children’s Early Life course Research in Social Stratification and Mobility 44, 33–43.
Eskelinen, N., Hautala, H., Lintunen, L. & Kallio, J. (2020). Ylisukupolviselle huono-osaisuudelle altistavat ja siltä suojaavat ei-materiaaliset tekijät. Kaupunkitutkimusohjelma, Tutkimuskatsauksia 3/2020. Turku: Turun kaupunki.
Hannikainen-Ingman, l. & Kuivalainen S. & Sallila, S (2013). Toimeentulotuenasiakkaiden elinolot ja hyvinvointi. S. 81–112. Teoksessa Kuivalainen, Susan (toim.): Toimeentulotuki 2010-luvulla. Tutkimus toimeentulotuen asiakkuudesta ja myöntämiskäytännöistä. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Hautala, H. & Kallio, J. (2020). Miten huono-osaisuus ennustaa lapsen koulupudokkuutta. Teoksessa Kallio, Johanna & Hakovirta, Miia (toim.) Lapsiperheiden köyhyys ja huono-osaisuus. Vastapaino, Tampere.
Heikkilä, M. (1990). Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa. Tutkimus köyhyydestä ja hyvinvoinninpuutteiden kasautumisesta Suomessa. Sosiaalihallituksen julkaisuja 8. Helsinki: Sosiaalihallitus.
Hämäläinen, K. (2013) Aktivointipolitiikan talouspoliittiset tavoitteet, tulokset ja merkitys yhteiskunnassa. Teoksessa Vappu Karjalainen & Elsa Keskitalo (toim.) Kaikki työuralle! Työttömien aktiivipolitiikkaa Suomessa. Helsinki: THL, 173–189.
Jackson, M. & Erikson, R. & Goldthorpe, J. & Yaish, M. (2007) Primary and Secondary Effects in Class Differentials in Educational Attainment: The Transition to A-level Courses in England and Wales. Acta Sociologica 50 (3), 211–229.
Jaeger M. & Holm, A. (2007) Does parents’ economic, cultural, and social capital explain the social class effect on educational attainment in the Scandinavian mobility regime. Social Science Research 36, 719–744.
Järvinen, T. & Jahnukainen, M. (2001) Kuka meistä onkaan syrjäytynyt? Marginalisaation ja syrjäytymisen käsitteellistä tarkastelua. Teoksessa Minna Suutari (toim.) Vallattomat marginaalit. Yhteisöllisyyksiä nuoruudessa ja yhteiskunnan reunoilla. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto, 125–151.
Kallio, J. & Kauppinen, T. & Erola, J. (2016) Cumulative Socioeconomic Disadvantage and Secondary Education in Finland. European sociological review 32(5) 649–661.
Pohjantammi, I. (2007) Ylisukupolvinen työttömyys nuorten työpajoilla. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisusarja 12. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/julkaisuja/tyopaja.pdf (Luettu 11.2.2020.)
Ranto, S. (2018) Nuorten koulutus Helsingissä. Tilastoja 2018:2. Helsinki: Helsingin kaupunki.
Vaalavuo, M. & Haula, T. & Bakkum, B. (2020) Nuoret aikuiset, terveys ja toimeentulotuki. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Vartiainen, A. (2015): Kuuden suurimman kaupungin tilastollisia erityispiirteitä 2014. Kuusikko-julkaisusarja 9/2015.
Vauhkonen, T. & Hoikkala, T. (2020) Syrjäytymisen lasku. Tutkimus syrjäytymisestä, sen kustannuksista ja kohdennetun nuorisotyön vaikuttavuudesta. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisuja 153. Helsinki: Nuorisotutkimusseura ry.
Vauhkonen, T. & Kallio, J. & Kauppinen, T. & Erola, J (2017) Intergenerational accumulation of social disadvantages in young adulthood. Research in social stratification and mobility 48, 42–52.
Vauhkonen, T. & Kallio, J. & Erola, J. (2017) Sosiaalisen huono-osaisuuden ylisukupolvisuus Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka 82 (5), 501–512.
Vauhkonen, T. & Salasuo, M. (2020) Helsinkiläisnuorten ylisukupolvinen syrjäytyminen ja Mukana-ohjelman vaikuttavuus. Helsingin kaupunki (ei-julkinen raportti).