Urbaani elämäntapa -hanke
Urbaani elämäntapa -hanke alkoi talvella 2013 aineistonkeruulla. Tarkoituksena oli kerätä uutta tietoa erilaisista tavoista elää kaupungissa. Tutkimushankkeen keskiössä on urbaani elämäntapa, erityisesti asumiseen ja lapsiperheiden arkeen sekä elämäntyyliin ja vapaa-aikaan liittyvät kysymykset.
Kysely lähetettiin 4 000:lle kohderyhmään (25–44 -vuotiaat helsinkiläiset) kuuluvalle. Lisäksi aineistoa täydennettiin avoimella nettikyselyllä. Lopullinen aineisto koostuu 1 780 helsinkiläisen vastauksista. Aineiston ikäjakauma vastaa tutkimuksen kohderyhmän ikäjakaumaa. Sen sijaan koulutetut ovat aineistossa yliedustettuja, ja tältä osin aineisto on vino. Aineiston tarkoitus ei ollut lähtökohtaisestikaan olla täydellisen edustava. Tästä syystä analyyseissä ei käytetä painokertoimia, vaan aineistoa käsitellään sellaisenaan.
Tutkimushankkeen, ja myös tämän artikkelin, kohdalla ymmärrämme urbaanin käsitteen yksinkertaisesti maalaisuudesta tai maaseudusta eroavana dikotomiana (ks. Castells 2002[1972]: 35). Kaupunkilainen ympäristö on urbaania ympäristöä ja kaupunkilainen elämäntyyli (tai elämäntyylit) on urbaania elämäntyyliä. Emme ajattele urbaania symbolisena käsitteenä, emmekä lähtökohtaisesti korosta urbaaniin liittyviä käsitteellisiä elementtejä (ks. keskustelua käsitteestä mm. Ilmonen 2010, myös Castells 2002[1972]). Urbaani on siis tässä artikkelissa pitkälti spatiaalinen käsite, mikä on tämän empiirisen ja tiettyä aluetta käsittelevän artikkelin tapauksessa hyvin luonteva lähtökohta.
Tässä artikkelissa kaupunki nähdään kollektiivina, jossa esiintyy tälle kollektiiville ominaisia sääntöjä, jotka empiirisen aineistomme läpi nähdään elämäntyyleinä ja -tapoina. Kulutusvalintojen ja elämäntapojen taustalla vaikuttavat sosiaaliset säännöt, joskaan enää ei ole olemassa yhtä kollektiivista sääntöä (vrt. Durkheim 1990[1982] – conscience collective), varsinkaan suurissa kaupungeissa (vrt. Simmel 1903). Näitä sääntöjä on monia. Kaupunkilaisuus – urbaani – on orgaanista ja toisaalta ajassa ja rakenteissa muuttuvaa. Kollektiiviset säännöt syntyivät ennen kenties rationaalisten käytännön tilanteisiin liittyvien ongelmien pohjalta. 2000-luvun suurkaupungissa tilanne on erilainen. Sääntöjä uusinnetaan nykyisin entistä tietoisemmin. Mahdollisuuksien niukkuus ei enää pakota tekemään päätöksiä, joiden motiivit löytyvät Maslowin (1954) tarvehierarkian alaportailta. Tämä ajatus on myös Urbaani elämäntapa -hankkeen taustalla.
Tässä lyhyessä katsauksessa tarkastellaan alle 30-vuotiaita, joita aineistossa on 519 kappaletta. Tarkasteltava joukko kaupunkilaisia tuottaa omanlaisensa kollektiivisten sääntöjen verkoston. Koko aineiston tasolla tulokset olisivat luultavasti erilaisia. Artikkelissa käydään lyhyesti läpi asumiseen, elämäntapoihin ja vapaa-ajanviettoon liittyvät keskeisimmät tulokset.
Tämän artikkelin tarkoitus on kaksitahoinen. Ensinnäkin uunituoretta aineistoa ja sen tuottamia tuloksia esitellään ensimmäistä kertaa julkisesti. Toisena tarkoituksena on tarkastella aineiston tulosten valossa sitä, miltä elämä Helsingin nuorten aikuisten kokemana näyttäytyy. Erityisen tarkastelun alla ovat asuinympäristöön liittyvät kokemukset sekä elämäntapoihin ja -tyyleihin liittyvät arvotukset ja vapaa-ajan asenteet.
Urbaani nuori, metropolin asukas
Aineisto mahdollistaa monenlaisia aluejakoja, mutta tässä selvityksessä vastaajat jaettiin raitiovaunu-Helsingissä asuviin ja muualla asuviin. Dikotominen raitiovaunu-Helsinki-muuttuja muodostettiin postinumeroiden avulla. Helposti raitiovaunulla saavutettavat postinumeroalueet liitettiin raitiovaunu-Helsinkiin, ja muut alueet jätettiin luokan ulkopuolelle. Päädyimme tällaiseen aluerajaukseen esimerkiksi piirijakoihin pohjautuvien kantakaupunkimääritelmien sijaan sen käsitteellisen helppouden ja kansantajuisuuden takia. Saavutettavuutta raitiovaunulla voidaan pitää näin ollen vähintäänkin hyvänä kantakaupungin metaforana. Ennakko-oletuksena oli siis, että raitiovaunu-Helsinki kuvaisi symbolista kantakaupunkia vähintään yhtä hyvin kuin virallinen kantakaupungin määritelmä. Toisaalta voidaan olettaa, että näiden kahden alueen väliltä löytyy eroja, mitkä pystytään löytämään, ja joita pystytään myös selittämään aineiston avulla (ks. Mustonen 2010).
Kyselylomake sisälsi yhden laajan asumiseen liittyvän kysymyspatteriston (viisiportainen asteikko), minkä lisäksi kysyttiin asumisen kestoa ja muuttoaikeita. Tässä artikkelissa asumisen kesto jätetään tarkastelun ulkopuolelle.
Vastaajat olivat erittäin tyytyväisiä omaan asuinalueeseensa. Raitiovaunu-Helsingin vastaajat olivat aineistossa hieman muita tyytyväisempiä, mutta keskiarvot ovat molemmissa ryhmissä yli neljän. Myös turvallisuus, puistojen ja viheralueiden määrä sekä palveluiden määrä arvioidaan hyviksi. Eroja alueiden välillä oli jonkin verran, ja ennalta oletettuun suuntaan. Keskustassa on enemmän palveluita ja laita-alueille enemmän viheralueita, ja tämä näkyy myös tuloksissa tilastollisesti merkitsevinä eroina.
Edellisten lisäksi suurimmat erot alueiden väliltä löytyvät, kun vastaajilta kysyttiin taloudellisen tilanteen ja muuttohalukkuuden yhteydestä. Aineiston perusteella näyttää selvältä, että ainakaan subjektiivisessa mielessä perheen taloudellinen tilanne, huonompi tai parempi, ei vaikuta muuttohalukkuuteen. Jos talouden rahatilanne olisi parempi, raitiovaunu-Helsingistä halutaan muuttaa pois selvästi muuta Helsinkiä harvemmin. Jos taas rahatilanne olisi huonompi, tilanne on päinvastainen. Raitiovaunu-Helsingissä muuttohalukkuus oli suurempaa. Myös erikseen kysyttäessä muuttohalukkuus näytti varsin pieneltä. Puolet vastaajista ei ole ollenkaan harkinnut muuttamista asuinalueeltaan.
Raitiovaunu-Helsingin ja muun Helsingin vastaajat eroavat sosiodemografisessa mielessä jonkin verran toisistaan – myös tässä aineistossa. Väestötietojen mukaan korkeasti koulutettujen osuus kantakaupungissa on noin 26 prosenttia, kun muualla Helsingissä osuus on alle 20 prosenttia. Alueiden välillä on valtavia eroja. Muutamilla esikaupunkialueilla korkeasti koulutettujen osuus on reilusti alle 10%. Eniten koulutettuja, joillakin alueilla lähes puolet, on eteläisessä kantakaupungissa, Lauttasaaressa sekä yksittäisissä kaupunginosissa itäisessä ja pohjoisessa Helsingissä. (Ks. Aluesarjat 2013).
Vaikka alueiden välillä on suuria eroja ja esimerkiksi koulutetut ihmiset näyttävät keskittyvän tietyille alueille, aineistossa koulutettujen osuudet ovat selvästi näitä lukuja suurempia (vrt. Florida 2008). Sekä raitiovaunu-Helsingissä että sen ulkopuolella koulutettujen määrä on aineistossa huomattavan suuri. Koska koulutustason ja tulotason välillä on yhteys, myös vastaajien tulotaso on korkea. Tulosten tulkinnoissa tulee siis ottaa huomioon se, että kyse on suhteellisen koulutetusta ja hyvätuloisesta vastaajajoukosta. Erityisesti koulutustaso näyttää vaikuttavan asumiseen liittyviin asenteisiin. Koulutetut ovat aineiston mukaan muita tyytyväisempiä asuinalueeseensa ja vähemmän halukkaita muuttamaan pois. Tulotaso ei sen sijaan näyttäisi vaikuttavan muuttohalukkuuteen. Koulutuksen vaikutuksia alueellisesti ei tässä vain tiettyä ikäluokkaa koskevassa selvityksessä käsitellä.
Elämäntavat ja kuluttaminen
Asumisen lisäksi nuorten aikuisten elämää tarkasteltiin kuluttamiseen ja elämäntyyleihin sekä vapaa-aikaan liittyvien väittämien avulla. Vastaajat arvioivat omia kulutustottumuksiaan ja elämäntyyliin liittyviä asioita viisiportaisella asteikolla. Asteikko vaihteli välillä ”ei lainkaan tärkeä – erittäin tärkeä”.
Näiden väittämien voi nähdä heijastelevan erilaisia urbaaneja elämäntyylejä ja sitä arvomaailmaa, jota urbaanissa ympäristössä asuvat edustavat. Kuten jo edellä todettiinkin, ”urbaani elämäntapa” ei näyttäydy vain yhtenä monotonisena arvojen kimppuna, vaan elämäntavat ja -tyylit ja niiden pohjalla olevat arvomaailmat heittelevät laidasta laitaan. Kaupunki on aina jossakin määrin arvojen sulatusuuni, ja sosiologisesti kaupunkia onkin pidetty paikkana, jossa omaa tyyliään voi helposti ja sallitusti toteuttaa (ks. Simmel 1903).
Koska kulutusvalintojen ja niihin liittyvien asenneväittämien määrä oli kyselyssä suuri, on helpompaa tiivistää aineiston tuottama tieto asenneulottuvuuksiin faktorianalyysin avulla. Yksinkertaistaen, faktorianalyysi ryhmittelee aineiston luokkiin, joissa kussakin muuttujien voidaan katsoa ilmentävän samaa ilmiötä tai asiaa. Kuluttamista ja elämäntyylejä tarkastelevat väittämät jakautuivat viiteen selkeästi toisistaan poikkeavaan luokkaan, joista kunkin voi tulkita edustavan yhtä urbaanin elämäntavan tai -tyylin muotoa. Taulukointeihin (sekä tässä että myöhemmin vapaa-ajan tarkastelussa) on jätetty faktoripistemäärät sille faktorille, johon se vahvimmin latautuu. Joissakin tapauksissa pistemäärät on jätetty näkyviin useammalle faktorille. Vahvat lataukset esitetään vahvennetulla kirjasintyypillä, ja tärkeimmät mutta alle 0,5 arvon saavat faktoripistemäärät näkyvät ei-vahvennettuina ko. faktorin sarakkeessa.
Kulutusta ja elämäntyylejä tarkasteltiin monin hyvin erisuuntaisin ja arkea hyvin eri tavalla kuvaavin väittämin. Tulokset olivat tästäkin huolimatta selkeät viiden erilaisen ulottuvuuden noustessa esiin. Nimesimme ne seuraavasti: Syvänvihreä, Pinnallinen shoppailija, Vihertävä kaupunkilainen, Erottautuja ja Verkkokansalainen.
Elämäntyyleistä kaksi oli selkeästi ympäristömyönteisesti tai -huolekkaasti värittyneitä. Ekologiset arvot korostuivat vahvasti Syvänvihreässä ulottuvuudessa, joka myös näyttäytyi arvomaailmaltaan erittäin kulutuskriittisenä. Astetta vaaleampaa vihreyttä oli nähtävissä Vihertävien kaupunkilaisten faktorissa, jossa myös urbaani elämäntyyli ja kaupungin palvelutarjonta olivat tärkeitä tekijöitä.
Edellisiin verrattuna arvomaailmaltaan räikeän vastakohtainen ulottuvuus oli Pinnallinen shoppailija. Trendikkyys tärkeimpänä hyveenään tämän ulottuvuuden ominaispiirteisiin kuuluu myös huoleton ostaminen huolimatta sen mahdollisesta näennäisestä tarpeettomuudesta (vrt. Veblen 2002 ja kerskakulutus).
Omana ulottuvuutenaan aineistosta löytyi myös kaupunkikulttuurisesti erittäin kiinnostava Erottautuja, jolle ominaista on nauttia kaupungin tarjoamista elämyksistä niin tapahtumien muodossa kuin sosiaalisena näyttämönäkin (ks. Bourdieu 1984). Elämäntyylejä on perinteisesti selitetty kulutusvalinnoilla (esim. Räsänen 2002; Virtanen 2007), mutta erottautuminen pitää kuitenkin ymmärtää laajemmin. Kulutusvalintojen taustalta löytyy usein kokemuksien kaipuuta; kulutuksesta onkin tullut väline – ei itsetarkoitus. (Pine – Gilmore 1999). Viidentenä ulottuvuutena nuorten elämäntyylien kirjoon tuo lisänsä Verkkokansalainen. Tässä elämäntyylissä kulutus, ja elämä muutenkin, on siirtynyt verkkoon.
Sosiodemografisessa mielessä kulutustyylit olivat selkeästi omanlaisiaan. Kaikkien ulottuvuuksien ei selkeästi voitu katsoa selittyvän perinteisillä taustamuuttujilla, mutta seuraavassa esitetään selkeimmät yhteydet. Sukupuoli, tässä tapauksessa naiseus, on keskeinen selittäjä sekä Syvänvihreässä että Pinnallisessa ulottuvuudessa. Syvänvihreään ulottuvuuteen liittyy myös matalampi tulotaso, kun muut ulottuvuudet eivät ole tuloriippuvaisia. Koulutuksen kautta voidaan selittää sekä Pinnallista että Vihertävien kaupunkilaisten kulutustyyliä. Molemmilla kulutustyyleillä tai ”elämäntapafaktoreilla” näyttää olevan positiivinen yhteys koulutustasoon.
Urbaaniuden asteen tai olemuksen mittarina tässä käytetty raitiovaunu-Helsinki järjestelee myös kulutustyylejä selkeästi. Vihertävä kaupunkilainen -ulottuvuus on selkeimmin yhteydessä raitiovaunu-Helsinkiin, mutta lähes yhtä vahvana indikaattori esiintyy myös Pinnallisten ja Erottautujien taustalla.
Vapaa-aika
Kulutustottumuksien ja elämäntyylien lisäksi nuoria helsinkiläisiä tarkasteltiin myös vapaa-ajalle asetettujen toiveiden valossa. Niiden voidaan katsoa heijastelevan arvo- ja asennemaailmaa, ja varsinkin yhdistettynä tämä tieto kulutustyylien kanssa saadaan piirrettyä monipuolinen kokonaiskuva nuorten arkielämästä nykypäivän Helsingissä.
Vastaajat arvioivat vapaa-ajallaan tärkeinä pitämiään seikkoja niin ikään viisiportaisella asteikolla.
Aineiston perusteella vapaa-aika painottuu selvästi viiteen erityyppiseen faktoriin: Elämyshakuiseen, Laiskottelevaan, Työstä irtautuvaan, Fyysiseen ja Perhekeskeiseen.
Yllättävää kyllä, faktoriasetelman kautta katsottuna sosiaalisuus ja sosiaaliset suhteet korostuivat vapaa-ajan vietossa vähänlaisesti. Selkeimmin, ja lähes ainoastaan, sosiaalisuus on tärkeää perhekeskeisiä arvoja korostavassa vapaa-ajan vietossa. Ääriesimerkkiä epäsosiaalisesta vapaa-ajanviettosuuntauksesta edustaa Laiskottelu-faktori, jossa keskeisimpänä päämääränä on rentoutua, olla tekemättä mitään – ilmiselvästi myös ilman seuraa. Vapaa-ajan tärkeys asettuu myös selkeästi työn vastinpariksi. Työstä irrottautuja -faktori sisältää elementit, jotka tukevat töistä palautumista: vastapainoa työelämälle, arjen paineiden purkamista sekä sitä, että saa itse päättää tekemisistään.
Yhdeksi selkeäksi ulottuvuudeksi löytyi vapaa-ajan elämyksiä korostava elämänasenne. Tähän ulottuvuuteen liittyy pyrkimykset jännittävyyteen ja erottautumiseen, joihin matkailunkin voi katsoa liittyvän. Tämä ulottuvuus on kaiketi adrenaliinisävytteinen, mikä sopisi myös näkemyksiin nyky-yhteiskunnasta elämystaloutena (Florida 2002, 166). Samansuuntaiset asenteet korostuvat myös toisessa vapaa-ajan ulottuvuudessa, Fyysisyydessä (neljäs faktori), jossa kehollisuus, ulkonäkö ja tyyliseikat korostuvat. Tälle ulottuvuudelle tyypillistä on myös se, että herkuttelu ei ole suuressa roolissa: ilmeisesti pidättyväisyys ruokavalionkin muodossa on ihanteellisempaa tähän ulottuvuuteen liittyen.
Elämyshakuisuudelle ja Fyysisyydelle (faktorit 1 ja 4) löytyy ulottuvuuksista selkeät vastinparit perhekeskeisyyttä ja täydellistä rentoutumista korostavista ulottuvuuksista (faktorit 2, 3 ja 5). Pehmeämmät arvot, ”downshiftaaminen” ja familismi ovat osaltaan nostamassa päätään selkeästi myös nuorten helsinkiläisten keskuudessa (vrt. Inglehart 1997; Jallinoja 2006; Maffesoli 1997). Sosiaalisia suhteita ylläpidetään selkeämmin omassa lähipiirissä, ja keskeisenä yhdistävänä tekijänä on rakkauden välittäminen ruoan muodossa. Tätä koko tutkimusprojektin yhtä keskeistä ja äärimmäisen mielenkiintoista osa-aluetta, ruokaa ja ravintolakäyttäytymistä, ei tässä artikkelissa käsitellä tarkemmin.
Myös vapaa-ajanulottuvuuksien taustoihin etsittiin selityksiä demografisista tekijöistä. Aivan kuten kulutustyylienkin kohdalla, eivät kaikki ulottuvuudet selittyneet yhtä selkeästi perinteisillä muuttujilla.
Sukupuoli näytti olevan yksi keskeinen tekijä Työstäirtautujien ja Perhekeskeisten taustalla. Molemmat faktorit yhdistyivät selvimmin naisiin. Näiden kahden faktorin taustalta löytyi myös parisuhdestatus; perhekeskeisyys yhdistyi, ennalta arvattavasti, selvästi harvemmin yksin eläviin. Toisaalta, sinkut tuntuvat olevan useimmin juuri näitä Työstäirtautujia.
Tulotaso oli niin ikään selittävä tekijä kahden faktorin, laiskottelijoiden ja fyysisten, taustalla. Laiskottelija-faktori latautui harvemmin ylempien tuloluokkien edustajiin. Fyysisen vapaa-ajanulottuvuuden kohdalla tilanne on taas päinvastoin. Faktori latautui selvästi eniten ylimmän ja vähiten alimman tuloluokan vastaajiin. Koulutuksen kohdalla vaikutukset kohdistuvat selvimmin juuri näihin samaisiin faktoreihin ja yhteydet ovat samansuuntaisia. Alhainen koulutus yhdistyy aineiston mukaan laiskottelevaan vapaa-ajanviettotapaan. Fyysisen ulottuvuuden kohdalla taas ylemmät koulutusluokat korostuvat. Koulutus on yhteydessä myös perhekeskeisyyteen: alimman koulutusluokan vastaajat ovat vähiten perhekeskeisiä. Selitykset lienevät luonnollisia. Luultavasti suuri osa näistä vastaajista on perheettömiä. Tähän ei kuitenkaan mennä tässä artikkelissa syvemmälle.
Toisin kuin kulutustyylien tapauksessa, raitiovaunu alueellisena selittäjänä ei näytä olevan kovinkaan vahva tekijä vapaa-aikaan liittyvien faktoreiden taustalla. Raitiovaunu-muuttuja on yhteydessä vain elämyshakuisuuteen. Raitiovaunu-Helsingissä asuvien joukossa tämä faktori latautuu muita enemmän.
Pohdintaa
Pyrimme esittämään aineiston avulla näkemyksen empiirisesti havaittavasta kaupunkilaisuudesta. Halusimme tarkastella kaupunkilaisuutta per se ja keskittyä kaupunkilaisuuden koko kirjoon. Emme etsineet tietynlaista kaupunkilaisuutta emmekä halunneet asettaa vastaajia ryhmiin minkään ennakko-oletuksen perusteella. Tähän tutkimuksemme kannalta epäolennaiseen seikkaan kiteytyykin keskustelu, jota hanke käynnistyessään herätti. Tutkijoiden tarkoitusperiä epäiltiin:
”Tämä tutkimus oli asenteellinen, kysymykset johdattelevia, ja toivottu tulos se, että nimenomaan keskustassa asuisi vihreitä ekologisia ihmisiä […] yllätys yllätys tutkimustulos tulee olemaan juuri sellainen.”
Jo alustavien tutkimustulosten perusteella on selvää, että aineiston välittämä kuva ”urbaanista kansalaisesta” on täysin päinvastainen. Elämäntyylien kirjo Helsingissä on jopa yllättävän suuri. Taustalla vaikuttava urbaani säännöstö näyttää muodostuvan useista toisiaan täydentävistä tai toisilleen vastakkaisista elämäntyyleistä – sekä samalla niitä avaavista sosiologisista selityksistä.
Pekka Mustonen, FT, on Helsingin kaupungin tietokeskuksen erikoistutkija, joka on niin tutkijana kuin kaupunkilaisenakin kiinnostunut urbaaneista ilmiöistä, kaupunkilaisuuteen liittyvistä erityispiirteistä sekä kulutuksen ja kulttuurin saralla tapahtuvista muutoksista.
Taru Lindblom, KTT, työskentelee Turun yliopistolla taloussosiologian oppiaineessa Suomen Akatemian tutkijatohtorina. Lindblom on erityisesti kiinnostunut kulutuksen kautta heijastuvista makuasioista ja statuskamppailusta. Tutkimuksen piiriin kuuluvat näin ollen kaikenlaiset vapaa-ajan kulutuksen muodot kulttuurikuluttamisesta ruokailutottumuksiin.
Kirjallisuus:
Aluesarjat (2013) Helsingin seudun aluesarjat. http://www.aluesarjat.fi/
Bourdieu, P. (1984) Distinction. A Social Critique of the Judgement of Taste. Routledge. London.
Castells, M. (2002[1972]) The Urban Ideology. Teoksessa: Susser, I. (toim,): The Castells Reader on Cities and Social Theory. Blackwell. Oxford.
Durkheim, É. (1990[1893, De la division du travail social]) Sosiaalisesta työnjaosta. Gaudeamus. Helsinki.
Florida, R. (2002) The Rise of the Creative Class... and how it’s transforming work, leisure, community & everyday life. Basic books. New York.
Florida, R. (2008) Who’s your city? How the Creative Economy Is Making Where to Live the Most Important Decision of Your Life. Basic Books. New York.
Ilmonen, M. (2010) Mitä on urbaani? Urbaanin määrittelyjä tarkastelussa. Teoksessa: Norvasuo, M. (toim.): Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä. YTK Julkaisuja B 99. Aalto yliopisto. Espoo.
Inglehart, R. (1997) Modernization and Postmodernization: Cultural, Economic and Political Change in 43 Societies. Princeton University Press: Princeton.
Jallinoja, Riitta (2006) Perheen vastaisku. Familistista käännettä jäljittämässä. Gaudeamus. Helsinki.
Maffesoli, M. (1997) The Return of Dionysos. Teoksessa: Sulkunen, P. et al. (toim.): Constructing the New Consumer Society. St. Martins Press. New York.
Maslow, A. (1954) Motivation and Personality. Harper & Row. Maslow.
Mustonen, P. (2010) Postmodern Tourism – Alternative Approaches. Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja, A-2:2006. Turku.
Pine, B. J. II & Gilmore, J. H. (1999) The Experience Economy. Work is Theatre & Every Business a Stage. Harvard Business School Press. Boston, Mass.
Räsänen, Pekka (2002) Kulutusvalintojen postmodernit piirteet ja rakenteelliset reunaehdot. Sosiologia, 37 (3): 228–242.
Simmel (2002[1903]) The Metropolis and Mental Life. Teoksessa: Bridge, G. & Watson, S. (toim.): The Blackwell City Reader. Wiley-Blackwell: Oxford and Malden.
Veblen, T. (2002[1899, The Theory of the Leisure Class]) Joutilas Luokka. Arthouse. Helsinki.
Virtanen, Taru (2007) Across and Beyond the Bounds of Taste – On Cultural Consumption Patterns in the European Union. Turku School of Economics. Series A-11:2007. Turku.