Siirtolaisuustutkijat ovat erotelleet varsinaiset maahanmuuttajat toisesta sukupolvesta jo vuosikymmenten ajan. Tarve eron tekemiselle on ollut sekä käytännöllinen että teoreettinen (Ellis & Almgren, 2009). Muuttosukupolven on osoitettu olevan keskeinen kotoutumiseen (esimerkiksi kielitaitoon, työllistymiseen ja etniseen identiteettiin)vaikuttava tekijä (ks. esim. Portes & Rumbaut, 2001).
Nuoret ovat sukupolvitutkimuksen keskiössä, koska tulevaisuutta suuntaavat siirtymät peruskoulusta toisen asteen oppilaitoksiin ja opinnoista työelämään ajoittuvat useimmiten nuoruusvuosille. Muuttoiästä riippuen kokemus ja mahdollisuudet uudessa maassa voivatvaihdella. Samaan aikaan ensimmäinen ja toinen sukupolvi jakavat usein samankaltaisia kokemuksia liittyen esimerkiksi alempaan statukseen, heikompaan taloudelliseen asemaan ja vanhempien heikkoihin sosiaalisiin verkostoihin.
Muuttosukupolvi ja kotoutuminen
Muuttosukupolvi ymmärretään yleisesti niin, että ensimmäinen sukupolvi viittaa maahanmuuttajiin ja toisella sukupolvella tarkoitetaan maahanmuuttajien lapsia. Tutkimuksissa toisinaan käytetty hienovaraisempi jaottelu erottelee maahanmuuttajia muuttoiän mukaan (Rumbaut, 2004). Ulkomailla syntynyt ensimmäinen sukupolvi voidaan Rumbaut’n (2004) jaottelussa pilkkoa sukupolviin 1.75 (13–17-vuotiaana muuttaneet), 1.5 (6–12-vuotiaina muuttaneet) ja 1.25 (0–5-vuotiaina muuttaneet). Näin erotellut sukupolvet eroavat toisistaan esimerkiksi siinä, millaisin edellytyksin he oppivat uuden kielen ja menestyvät koulussa. Varhaislapsuudessa muuttaneet sukupolven 1.25 edustajat luetaan tutkimuksissa usein toiseen sukupolveen kuuluvaksi. Heidän koulutiensä alkaa vastaanottajamaassa ja edellytykset menestyä kantaväestön tavoin ovat ainakin periaatteessa yhtäläiset.
Yhdysvalloissa maahanmuuttajien lapsia on seurattu tiiviisti 1990-luvun alusta lähtien. Toisen sukupolven nuoriin keskittyminen on ollut seurausta ajatuksesta, että pitkäaikaisemmat maahanmuuton yhteiskunnalliset vaikutukset näkyvät vasta maahanmuuttajasukupolvien vanhetessa (Portes, Fernández-Kelly & Haller, 2009). Tutkimusintressien taustalla on ollut myös huoli lohkoutuneesta assimilaatiosta (segmented assimilation). Teorian mukaan Yhdysvaltojen uusi toinen sukupolvi ei sopeudukaan yhteiskuntaan 1900-luvun alun muuttoaallon jälkeläisten tavoin, vaan kotoutuu osaksi yhteiskunnan alimpia kerroksia (eikä vain osaksi keskiluokkaa) tai muodostaa uuden (etnisen) alaluokan (Portes & Zhou, 1993). Teorian mukaan toinen sukupolvi integroituu yhteiskuntaan ryhmästä ja ajasta riippuen eri tavoin: osa parantelee asemiaan vanhempiinsa nähden, kun taas osan kohdalla sosioekonominen asema laskee suhteessa vanhempiin. Osa puolestaan kotoutuu osaksi omaa etnistä ryhmäänsä (Portes & Zhou, 1993). Tämän on katsottu johtuvan muun muassa työmarkkinoiden rakenteesta ja eri tulijoihin kohdistuvista erilaisista asenteista ja odotuksista.
Eurooppalainen ja suomalainen maahanmuuttohistoria sekä kansalliset erityispiirteet vaikuttavat olennaisella tavalla eri etnisten ryhmien kotoutumispolkuihin, eikä lohkoutuneen assimilaation ajatus sovi sellaisenaan eurooppalaiseen kontekstiin (Ellis & Almgren, 2009; Martikainen & Haikkola, 2010, 17). Euroopassa toteutetut vertailututkimukset osoittavat, että kansallinen konteksti ja paikalliset käytännöt vaikuttavat toisen polven menestymiseen (TIES, 2013).
Suomessa maahanmuuttajanuoria ja toista sukupolvea on tutkittu jonkin verran laadullisesti, mutta määrälliseen aineistoon perustuvia hankkeita on ollut toistaiseksi vähän (Martikainen & Haikkola, 2010, 20). Toisen sukupolven määrä Suomessa on ollut pitkään pieni, eikä sukupolvistatuksen huomioiminen tutkimuksessa ole ollut ajankohtaista. Vuoden 2010 lopussa 15–29-vuotiaista maahanmuuttajataustaisista helsinkiläisistä nuorista vain yhdeksän prosenttia (N=1412) edusti toista sukupolvea (ks. myös Jorosen artikkeli tässä lehdessä). Nuoremmassa ikäluokassa (0–14-vuotiaat) toisen sukupolven osuus oli kuitenkin Helsingissä jopa 78 prosenttia ikäluokan maahanmuuttajataustaisista lapsista ja nuorista. Tässä ikäryhmässä toista sukupolvea oli myös lukumääräisesti moninkertaisesti (N=8598) 15–29-vuotiaisiin verrattuna.
Toisen sukupolven menestyminen suhteessa samassa sosioekonomisessa asemassa olevaan kantaväestöön kertoo kotoutumisen onnistumisesta tai epäonnistumisesta. Suomessa mahdollisuuksien tasa-arvon toteutuminen on koulutuspolitiikkaa ohjaava periaate. Koulutuksen pitäisi siis luoda nuorille edellytyksiä erilaisiin koulutuspolkuihin ja ammatteihin taustoista riippumatta.
Suomalainen koulutusjärjestelmä tukee toisen sukupolven koulussa pärjäämistä
Maahanmuuttajien lapset suoriutuvat koulussa keskimäärin heikommin kuin kantaväestön lapset. Heikomman koulumenestyksen (eli arvosanojen) lisäksi maahanmuuttajien lapset opiskelevat vähemmän aikaa (vuosina), jättävät koulun useammin kesken ja opiskelevat heikompitasoisissa kouluissa kuin verrokkiryhmän nuoret kantaväestössä (Heckmann, 2008).
Ensimmäisen sukupolven nuorten kohdalla heikompi koulumenestys on ymmärrettävää. Toisella sukupolvella sen sijaan pitäisi olla kaikki edellytykset pärjätä koulussa kantaväestön tavoin. Suomessa toisen sukupolven koulutuspolkuja tutkineen Elina Kilpi-Jakosen (2012) mukaan maahanmuuttajataustaiset nuoret menestyvät koulussa taustatekijöihinsä (eli vanhempien tulo- ja koulutustaustaan) nähden hyvin ja hakeutuvat kantaväestön nuoria useammin lukioon. Toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle jääminen on kuitenkin maahanmuuttajataustaisten nuorten joukossa kantaväestöä yleisempää. Osasyynä tähän voi olla kykenemättömyys päästä haluttuun opiskelupaikkaan ja sitä seuraava haluttomuus hakeutua muualle (Kilpi-Jakonen, 2012).
Toisen sukupolven halukkuus pyrkiä lukioon kertoo koulutuksen arvostuksesta ja halusta pärjätä suomalaisessa yhteiskunnassa. Huomionarvoista kuitenkin on, että toinen sukupolvi jatkaa lukioon valtaväestöä keskimäärin huonommilla arvosanoilla (Kilpi, 2010, 126). Maahanmuuttajien lapset tarvitsevat siis todennäköisimmin tukea lukio-opinnoissaan. Lisäksi heikko opintomenestys lukiossa voi vaikuttaa haluun lopettaa koulutus kesken, minkä jälkeen hakeutuminen muuhun koulutukseen voi kestää tai jäädä kokonaan toteutumatta. Kilven (2010, 126) mukaan Suomessa on viitteitä siitä, että maahanmuuttajataustaiset nuoret karsastavat ammatillista koulutusta. Toisen sukupolven kouluttautumista tarkasteltaessa on kuitenkin muistettava, että ryhmä on hyvin heterogeeninen. Suomessa itäaasialaistaustaiset menestyvät koulussa parhaiten, ja entisestä Neuvostoliitosta tulleiden perheiden lapset eroavat kantaväestöstä vähiten, jos ollenkaan (Kilpi, 2010, 124). Lisäksi ryhmien sisäiset erot ovat huomattavasti suurempia kuin niiden väliset erot (Kilpi, 2010, 124).
Syitä toisen sukupolven keskimäärin heikommalle koulumenestykselle voi etsiä useasta eri suunnasta (ks. esim. Markkanen, 2010, 135–138; Heckmann, 2008). Yksilötasolla nuoren menestymiseen voivat vaikuttaa esimerkiksi arvot, lahjakkuus ja vanhempien sosioekonominen asema. Maahanmuuttajataustasta nousevia selitystekijöitä ovat kieli, uskonto ja lähtökulttuuri erilaisine arvostuksineen ja käytäntöineen. Maahanmuuttajavanhempien ulkomaalaistausta voi myös vaikuttaa esimerkiksi lapsen suomen kielen kehitykseen ja heikentää vanhempien kykyä opastaa nuorta koulussa ja koulutusvalinnoissa vieraassa koulutusjärjestelmässä. Kansallisen tason selitystekijöitä ovat yhteiskunnan rakenteet ja esimerkiksi koulujärjestelmän piirteet, kuten esiopetuksen ja valmistavan opetuksen järjestäminen.
Kahdeksassa Euroopan maassa vuonna 2008 toteutettu vertailututkimus (ks. TIES, 2013) osoitti koulutusjärjestelmän vaikuttavan toisen sukupolven turkkilaistaustaisten ja kantaväestön nuorten välisiin eroihin koulutuksessa. Eroja kavensi esimerkiksi päiväkodin aloittaminen viimeistään 3-vuotiaana, koulun aloittaminen mahdollisimman varhaisella iällä ja erilaisten tasoryhmien muodostaminen mahdollisimman myöhään (Crul, Schnell, Herzog-Punzenberger, Wilmes, Slootman & Gómez, 2012, 150). Suomessa myöhäinen valikoituminen toisen asteen koulutukseen ja koulutusjärjestelmän tasa-arvoisuus tukevat maahanmuuttajien lasten kouluttautumista. Kotitaustalla on merkitystä, mutta etniset erot ovat meillä ainakin toistaiseksi pieniä (Kilpi, 2010, 125).
Työmarkkina-asema kertoo rakenteellisesta kotoutumisesta ja tasa-arvon toteutumisesta
Suomessa todellinen testi sille, kuinka hyvin tasa-arvo ja yhtäläiset mahdollisuudet menestyä toteutuvat, on vasta edessä, kun toisen sukupolven “suuret ikäluokat” pyrkivät lähivuosina työmarkkinoille (Hyvärinen & Erola, 2011). Yleisesti toinen sukupolvi näyttää työllistyvän eri Euroopan maissa kantaväestöä heikommin tai korkeakoulutuksesta huolimatta matalapalkkaisempiin töihin (TIES, 2013). Etenkin Euroopan ulkopuolelta tulleiden maahanmuuttajien lapset ovat monessa maassa valtaväestöä heikommassa asemassa työelämään siirryttäessä. Suomessa vastaavaa kehitystä ei ole ollut havaittavissa. Tähän voi kuitenkin vaikuttaa se, että osalla vanhemmista syntymävaltio on tuntematon (Hyvärinen & Erola, 2011) ja se, että toisen sukupolven määrä koko Suomen tasolla on ollut hyvin pieni.
Eri Euroopan maissa tehdyissä tutkimuksissa on saatu viitteitä epätasa-arvoisesta kohtelusta työnhaussa, vaikka työmarkkinat ja koulutuskäytännöt vaihtelevatkin jonkin verran maittain (Teräs, Lasonen & Sannio, 2010, 106). Syrjintä työhönottovaiheessa ja ulkopuolelle jättäminen työpaikoilla ovat mahdollisia syitä toisen sukupolven huonompaan työmarkkina-asemaan. Etnistä syrjintää rekrytointivaiheessa on tutkittu hiljattain ensimmäistä kertaa myös Suomessa. Tutkimus osoitti, että venäläissyntyisten nuorten piti lähettää kaksinkertainen määrä työhakemuksia päästäkseen työhaastatteluun suomalaisiin hakijoihin verrattuna, vaikka kaikki hakijat puhuivat suomea äidinkielenään tai erinomaisesti ja heillä oli yhtäläinen koulutus ja työkokemus (Larja, Warius, Sundbäck, Liebkind, Kandolin & Jasinskaja-Lahti, 2012).
Mahdollisen syrjinnän lisäksi tai sijaan toisen sukupolven työllistymiseen voivat vaikuttaa esimerkiksi heikommat sosiaaliset verkostot ja vanhempien alhainen koulutustaso. Huono-osaisuuden on huomattu Suomessa olevan osassa perheitä ylisukupolvista. Tämä koskee myös maahanmuuttajataustaisia nuoria (Hyvärinen & Erola, 2011). Vanhempien pienituloisuus tai työttömyys voi vaikuttaa kielteisellä tavalla nuorten tulevaisuudennäkymiin. Samaan aikaan moni myös ylittää heikommat lähtökohdat ja pärjää hyvin. Sukupolvien välillä tapahtuu sosioekonomista liikkumista. Esimerkiksi Ruotsissa liikkuvuuden on kuitenkin huomattu olevan matalampaa maahanmuuttajaperheissä kuin kantaväestöllä (Hammarstedt & Palme, 2012).
Kotoutuminen on monisukupolvinen prosessi
Sukupolven käsite on otettu integraatiokeskustelussa ja -tutkimuksessa käyttöön, koska pysyvästi maahan muuttaneiden kotoutuminen on usein vuosikymmeniä pitkä prosessi. Toisen sukupolven pärjääminen voi toimia myös tasa-arvoisen yhteiskunnan mittarina. Kotoutumiseen liittyy kuitenkin muuttosukupolven lisäksi läheisesti lukuisia muita tekijöitä, kuten sosioekonominen tausta, kantaväestön asenteet ja muuttoajankohta. Sukupolveen keskittyminen voi johtaa etnisen ja kulttuurisen perinnön ylikorostumiseen kotoutumista selittävinä tekijöinä. Maahanmuuttajien ja heidän lastensa elämäntilanteita onkin syytä verrata valtaväestön sopiviin verrokkiryhmiin, ei koko kantaväestöön (Martikainen & Haikkola, 2010, 16).
Toisen sukupolven menestyminen on tärkeää yhteiskunnan sosiaalisen koheesion, taloudellisen kehityksen ja yksilön itsensä näkökulmasta. Vaikuttaa siltä, että Suomi seurailee eurooppalaista kehitystä ainakin siinä mielessä, että toinen sukupolvi menestyy koulussa vähintään yhtä hyvin kuin ensimmäinen. Yhdysvalloissa joidenkin ryhmien osalta tunnistettu sopeutumisen paradoksi (immigrant paradox) on saanut eurooppalaisessa kontekstissa heikosti tukea. Käsitteellä viitataan ilmiöön, jossa toinen sukupolvi pärjää opinnoissaan huonommin ja integroituu heikommin kuin ensimmäinen sukupolvi.
Kulttuurinen ymmärrys ja kielitaito luovat toiselle sukupolvelle edellytyksiä menestyä suomalaisessa yhteiskunnassa. Heidän vanhempiensa osalta näissä taidoissa on usein puutteita ja toisen sukupolven vanhemmat ovatkin huomattavasti valtaväestön nuorten vanhempia harvemmin työelämässä (Kilpi, 2010, 126). Vanhempien tulotaso selittää vaihtelua maahanmuuttajataustaisten nuorten koulumenestyksessä, kun kantaväestöllä vanhempien koulutustaso on koulumenestystä vahvemmin selittävä tekijä (Kilpi, 2012). Vanhempien työllisyystilanteen parantuminen, erilaisia lähtökohtia tasoittava koulutusjärjestelmä ja syrjinnän kitkeminen rekrytointikäytännöistä ovat esimerkkejä tekijöistä, jotka tukevat toisen sukupolven koulupolkuja ja tulevaa työuraa.
Elina Leinonen toimii projektitutkijana Helsingin kaupungin tietokeskuksessa.
Kirjallisuus:
Crul, M., Schnell, P., Herzog-Punzenberger, B., Wilmes, M., Slootman, M. & Gómez, R. A. (2012). School careers of second-generation youth in Europe. Which education systems provide the best chances for success? (s. 101-164). Teoksessa M. Crul, J. Schneider & F. Lelie (toim.), The European second generation compared: Does the integration context matter? Amsterdam: Amsterdam University Press.
Ellis, M. & Almgren, G. (2009). Local contexts of immigrant and second-generation integration in the United States. Journal of Ethnic and Migration Studies, 35(7), 1059-1076.
Hammarstedt, M. & Palme, M. (2012). Human capital transmission and the earnings of second-generation immigrants in Sweden. IZA Journal of Migration, 1(4). http://www.izajom.com/content/pdf/2193-9039-1-4.pdf
Heckmann, F. (2008). Education and the integration of migrants. NESSE Analytical Report 1 for EU Comission DG Education and Culture. http://ec.europa.eu/culture/documents/education_migration_nesse.pdf
Hyvärinen, S. & Erola, J. (2011). Perhetaustan vaikutus toisen polven maahanmuuttajien kouluttautumiseen Suomessa. Mahdollisuuksien tasa-arvo stressitestissä? Yhteiskuntapolitiikka, 76, 5.
Kilpi, E. (2010). Toinen sukupolvi peruskoulun päättyessä ja toisen asteen koulutuksessa. Teoksessa T. Martikainen & L. Haikkola (toim.), Maahanmuutto ja sukupolvet (s. 110-148). Helsinki: SKS.
Kilpi-Jakonen, E. (2012). Does Finnish educational equality extend to children of immigrants? Nordic Journal of Migration Research, 2(2), 167-181.
Larja, L., Warius, J., Sundbäck, L., Liebkind, K., Kandolin, I. & Jasinskaja-Lahti, I. (2012). Discrimination in the Finnish labor market. An overview and field experiment on recruiment. Publications of the Ministry of Employment and the Economy. Employment and Enterpreneurship, 16/2012. Helsinki: Edita. http://www.tem.fi/files/32827/TEMjul_16_2012_web.pdf
Markkanen, S. (2010). Toisen sukupolven koulumenestyksen ymmärtäminen ja tutkiminen Suomessa. Teoksessa T. Martikainen & L. Haikkola (toim.), Maahanmuutto ja sukupolvet (s. 133-148). Helsinki: SKS.
Martikainen, T. & Haikkola, L. (2010). Sukupolvet maahanmuuttajatutkimuksessa. Teoksessa T. Martikainen & L. Haikkola (toim.), Maahanmuutto ja sukupolvet (s. 9-43). Helsinki: SKS.
Portes, A., Fernández-Kelly, P. & Haller, W. (2009). The adaptation of the immigrant second generation in America: A theoretical overview and recent evidence. Journal of Ethnic and Migration Studies, 35(7), 1077-1104.
Portes, A & Rumbaut, R. (2001). Legacies: The story of the immigrant second generation. Berkeley: University of California Press.
Portes, A. & Zhou, M. (1993). The new second generation: Segmented assimilation and its variants. Annals of the American Academy of Political and Social Science, 530(1), 74-96.
Rumbaut, R. (2004). Ages, life stages, and generational cohorts: Decomposing the immigrant first and second generations in the United States. International Migration Review, 38(3), 1160-1205.
Teräs, M., Lasonen, J. & Sannio, A. (2010). Maahanmuuttajien lasten siirtymät koulutukseen ja työelämään. Teoksessa T. Martikainen & L. Haikkola (toim.), Maahanmuutto ja sukupolvet (s. 85-109). Helsinki: SKS.
TIES. (2013). The Integration of the European Second Generation. http://www.tiesproject.eu/