Sairastavuutta mitataan kahdella indikaattorilla
Sairastavuutta mitataan tässä analyysissä kahdella indikaattorilla. Ensinnäkin sairastavuusindeksillä, joka perustuu kolmeen tilastomuuttujaan: kuolleisuuteen vuosina 2019–2021, työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuuteen työikäisistä vuonna 2021 sekä lääkkeiden ja ravintovalmisteiden korvauksiin oikeutettujen osuuteen väestöstä vuonna 2021. Sairastavuusindeksi on näiden kolmen osaindeksin painottamaton keskiarvo.
Toisekseen käytetään kansantauti-indeksiä, johon lasketaan mukaan seitsemän suurinta erityiskorvattavaan lääkehoitoon oikeuttavaa sairautta, joista tässä käytetään nimitystä kansantaudit. Nämä ovat astma, diabetes, nivelreuma, psykoosit, sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta ja verenpainetauti. Kansantauti-indeksi on näiden tekijöiden painottamaton keskiarvo. Sekä sairastavuusindeksi että kansantauti-indeksi ovat Kelan kehittämiä sairastavuuden mittareita, ja ne lasketaan Helsingin osalta nykyään kaupunginkanslian kaupunkitietopalvelut-yksikössä. Lisätietoja indekseistä on tämän julkaisun Laatuselosteessa.
Tässä raportissa käytetty sairastavuuden mittari kattaa siis lähinnä pitkäaikaissairaudet. Epidemioiden aiheuttama sairastavuus ei juurikaan luvuissa näy. Esimerkiksi koronasairastavuus nousee esiin lähinnä kuolleisuusindeksin osion kautta. Mutta koska koronakuolleisuus oli vielä vuonna 2021 melko vähäistä (helsinkiläisistä kuolleista 4,2 prosenttia kuoli koronaan) ja koska kuolleisuus lisäksi lasketaan kolmen vuoden keskiarvona, ei koronaepidemian kaltaista tartuntatautisairastavuutta tavoiteta näin mitatussa sairastavuudessa.
Terveys ja sairastavuus ovat voimakkaasti ikäsidonnaisia ilmiöitä, minkä takia indeksit on ikävakioitu. Vakioinnilla ikärakenteen vaikutus indeksilukuun siis poistetaan, jolloin alueiden sairastavuutta voidaan verrata niiden ikärakenteiden eroista huolimatta.
Sairastavuusindeksi lasketaan Helsingissä peruspiiritasolla. Helsinki jakautuu 34 peruspiiriin eli tilastolliseen alueeseen, joiden koot vaihtelevat lähes 44 000 asukkaan Kampinmalmista 1 800 asukkaan Östersundomiin. Keskimäärin peruspiireissä asuu vajaa 19 000 asukasta. Östersundomin peruspiiri joudutaan pienen väestömääränsä vuoksi jättämään tämän indeksitarkastelun ulkopuolelle. Helsingin sisäistä aluevertailua tehtäessä jokaisen perus- ja suurpiirin kohdalla vertailukohtana on koko Helsingin keskimääräinen tilanne (Helsinki=100). Mikäli indeksin arvo alueella on alle 100, on alueen sairastavuus vähäisempää kuin kaupungissa keskimäärin, ja päinvastoin. Raportissa esitetään myös Helsingin tilanne suhteessa sairastavuuteen koko maassa.
Sairastavuudessa on huomattavat alue–erot Helsingissä
Sairastavuus vaihtelee Helsingissä huomattavasti alueittain senkin jälkeen, kun alueiden erilaisten ikärakenteiden vaikutukset on otettu huomioon (Kuvio 1 sekä Taulukko 1). Kolmen suurpiirin alueella – Eteläisessä, Pohjoisessa ja Kaakkoisessa suurpiirissä – sairastavuus on kaupungin keskiarvoa vähäisempää. Läntisessä suurpiirissä ollaan koko kaupungin sairastavuuden tasolla ja Keskisessä, Koillisessa ja Itäisessä suurpiirissä sairastavuus on yleisempää.
Muutaman peruspiirin alueella etenkin kantakaupungissa ja pohjoisessa Helsingissä sairastavuus on selvästi Helsingin keskiarvoa vähäisempää. Kaikkein vähäisintä sairastavuus on Kulosaaressa, Ullanlinnassa, Vironniemellä ja Lauttasaaressa. Seitsemän peruspiirin alueella sairastavuus puolestaan on huomattavasti kaupungin keskiarvoa yleisempää. Yleisintä sairastavuus on Myllypurossa, Mellunkylässä, Pukinmäessä, Alppiharjussa ja Jakomäessä. Sairastavuusindeksin korkeimman ja matalimman indeksin ero Helsingin peruspiirien välillä on 70 pistettä.
Kansantauti-indeksi antaa pitkälti samanlaisen tuloksen: alueilla, joilla sairastavuutta on vähän, kun sitä mitataan kuolleisuuden, työkyvyttömyyden ja lääkekorvausoikeuksien perusteella, on myös vähäinen määrä kansantauteja, ja päinvastoin (Taulukko 1 ja Kuvio 2). Kansantauti-indeksin korkeimman ja matalimman indeksin välinen ero alueilla oli 56 pistettä.
Puistolassa ja Pitäjänmäellä sairastavuusindeksi on koko kaupungin keskiarvoa hieman pienempi, mutta kansantauti-indeksi hieman suurempi. Oulunkylässä ja Vartiokylässä puolestaan sairastavuusindeksi on hieman kaupungin keskiarvoa suurempi, mutta kansantaudit silti vähän harvinaisempia. Nämä erot ovat kuitenkin pieniä ja voivat johtua satunnaisuudesta. Ainoastaan Suutarilassa kansantaudit ovat selvästi kaupungin keskiarvoa yleisempiä, vaikka sairastavuusindeksi on hieman Helsingin keskiarvoa pienempi. Suutarilassa diabetes, astma ja verenpainetauti ovat hyvin yleisiä.
Tulokset huomattavista alue-eroista ovat yhdenmukaisia aiempien tutkimusten kanssa
Myös muiden kuolleisuutta ja sairastavuutta Helsingissä tarkastelleiden tutkimusten mukaan alue-erot ovat suuret. Elinajanodotteen ero peruspiirien välillä on suurimmillaan miehillä peräti 11 vuotta ja naisillakin 8,6 vuotta. Ajanjaksosta 2011–2015 ajanjaksoon 2015–2019 ero lyhimmän ja pisimmän elinajanodotteen peruspiirien välillä on kasvanut sekä miehillä että naisilla noin vuoden. (Mäki 2021.) Lisäksi ero terveissä elinvuosissa on vielä suurempi (Mäki 2015a). Pienemmän kuolleisuuden alueilla eletään siis jäljellä olevat elinvuodet terveempinä ja toimintakykyisempinä kuin korkeamman kuolleisuuden alueilla.
Kuolleisuus eroaa alueiden välillä jossain määrin myös kuolemansyittäin. Lähes kaikkien keskeisimpien kuolemansyiden osalta kuolleisuus on pienintä Eteläisen ja Pohjoisen suurpiirin alueilla ja selvästi suurinta Keskisen suurpiirin alueella. Esimerkiksi miesten kuolleisuus paitsi tauteihin kokonaisuudessaan niin myös verenkiertoelinten sairauksiin, alkoholikuolemansyihin sekä tapaturmiin ja väkivaltaan on Eteläisen ja Pohjoisen suurpiirin alueilla pienempää kuin Helsingissä keskimäärin. Naisten osalta kuolleisuus on näillä alueilla kaupungin keskimääräistä kuolleisuutta pienempää kaikkiin muihin keskeisimpiin kuolemansyihin paitsi dementiaan. (Mäki 2015a; Mäki 2015b.)
Keskisen suurpiirin alueella kuolleisuus tauteihin kokonaisuudessaan on suurempaa kuin koko kaupungissa keskimäärin. Lisäksi kuolemansyittäin tarkasteltuna kuolleisuus on koko kaupungin keskiarvoa suurempaa verenkiertoelinten sairauksiin, alkoholikuolemansyihin sekä tapaturmaan ja väkivaltaan molempien sukupuolten osalta. Lisäksi miehillä kuolleisuus syöpiin ja naisilla dementiaan on suurempaa kuin Helsingissä keskimäärin. (Emt.)
Läntisen ja Kaakkoisen suurpiirin alueilla kuolleisuus näytti useimpien kuolemansyiden osalta olevan pienempää kuin koko kaupungissa keskimäärin, mutta pääsääntöisesti ero ei ole tilastollisesti merkitsevä. Vastaavasti Itäisen ja Koillisen suurpiirin alueilla kuolleisuus oli sekä miehillä että naisilla eri kuolemansyiden osalta hieman suurempaa kuin Helsingissä keskimäärin, mutta ainoastaan verenkiertoelintensairauksissa miehillä ja alkoholitaudeissa naisilla ero oli tilastollisesti merkitsevä. (Emt.)
Muutokset edelliseen sairastavuus- ja kansantauti-indeksiin ovat pienet
Sekä sairastavuus- että kansantauti-indeksi ovat pienentyneet hieman vuosien 2019 ja 2021 välillä Helsingissä (Kuvio 3). Helsinkiläiset vaikuttaisivat siis olevan hieman aiempaa terveempiä, vaikkakin vertailujakso on toki lyhyt. Sairastavuusindeksissä muutos johtuu työkyvyttömyyden vähenemisestä. Kansantauti-indeksin pienenemisen taustalla on verenpainetaudin ja sepelvaltimotaudin väheneminen. Myös aikaisempi tutkimus on osoittanut, että iäkkäiden helsinkiläisten jäljellä olevan elinajanodotteen kasvu johtuu etenkin kuolleisuuden pienenemisestä sydän- ja verisuonitauteihin. Noin puolet elinajanodotteen kasvusta pidemmällä aikavälillä tulee siitä, että kuolleisuus iskeemisiin sydäntauteihin on pienentynyt ja noin viidennes siitä, että kuolleisuus aivoverisuonien sairauksiin on vähentynyt. (Mäki 2018.)
Niin ikään sairastavuusindeksin muutokset peruspiiritasolla ovat vähäiset. Suurimmalla osalla peruspiirejä sairastavuus on suunnilleen samalla tasolla kuin kolme vuotta aiemmin (Kuvio 4). Muutamalla alueella, eli Itä-Pakilassa, Pasilassa, Jakomäessä ja Vallilassa, sairastavuus on vähentynyt vähintään neljä prosenttia. Kaikilla näillä alueilla työkyvyttömyys on pienentynyt. Itä-Pakilassa ja Jakomäessä lisäksi kuolleisuus on hieman laskenut.
Vastaavasti Alppiharjussa, Pitäjänmäessä, Oulunkylässä, Tuomarinkylässä ja Länsi-Pakilassa sairastavuusindeksi on heikentynyt neljä prosenttia tai enemmän edellisestä mittauksesta. Oulunkylää lukuun ottamatta kuolleisuus on suurentunut näissä peruspiireissä, ja osassa myös työkyvyttömyys on yleistynyt – selvimmin Oulunkylässä.
Alueet, joilla muutoksia on suuntaan tai toiseen tapahtunut, ovat niin maantieteellisesti kuin sosioekonomisesti hyvin erilaisia keskenään, eikä niitä vaikuta yhdistävän mikään selkeä tekijä. Kuolleisuuden osalta on lisäksi hyvä huomata, että se vaihtelee jonkin verran vuosittain, ja vaikka analyyseissä käytettiin tämän takia kolmen vuoden keskiarvoa kuolleisuudesta, voi muutos sairastavuusindeksissä silti selittyä satunnaisuudella. Alueelliselle muutokselle ei kannatakaan antaa liian suurta painoa, ja varsinkin sen syyn selvittäminen vaatisi tarkempaa analyysiä.
Helsinkiläisten terveydentila on parempi kuin suomalaisten keskimäärin
Sairastavuus on Helsingissä pääosin koko maata vähäisempää
Helsingin sairastavuusindeksi on jo pitkään ollut selvästi koko maan arvoa pienempi. Kun koko maan sairastavuutta merkitään luvulla 100, oli ikävakioitu sairastavuusindeksi vuonna 2021 Helsingissä 87 pistettä (Taulukko 2). Indeksi on siis kolmetoista pistettä alhaisempi kuin koko Suomen arvo. Helsingin luku on sama kuin vuonna 2019.
Helsingin sairastavuusindeksi on pysynyt noin kymmenen pistettä koko maan vakioitua indeksiä alhaisempana jo pitkään. Koko Suomeen verrattaessa indeksiä ei kuitenkaan voi tarkastella tavanomaisena aikasarjana kahdesta syystä. Ensinnäkin muutokset vuosien välillä eivät kuvaa muutosta Helsingin väestön terveydentilassa vaan sitä, miten tilanne on muuttunut suhteessa koko maan tasoon. Lisäksi ikävakioinnin vakioväestönä käytettiin pitkään kunkin tarkasteluvuoden väestöä koko maassa – ei siis yhtä, tiettyä vakioväestöä. Nyttemmin ikävakiointilaskelmissa on vakioväestönä kuitenkin alettu käyttää aina samaa vakioväestöä.
Vain kolmen peruspiirin alueella eli Pukinmäessä, Alppiharjussa ja Jakomäessä sairastavuus on koko Suomen keskiarvoa suurempaa. Peräti 96 prosenttia Helsingin väestöstä asui sellaisten peruspiirien alueella, jossa sairastavuus jäi alle koko maan indeksiarvon.
Sairastavuusindeksin kolme osaindeksiä eivät kuitenkaan käyttäydy keskenään samalla tavalla, ja siksi niitä on syytä tarkastella erillisinä indikaattoreina. Helsingissä ikävakioitu kuolleisuus on suunnilleen samalla tasolla kuin koko maassa. Kuolleisuus oli pitkään Helsingissä selvästi muuta maata suurempaa, mutta ero on tasoittunut viime vuosien aikana. Suurimmillaan ero elinajanodotteessa Helsingin ja koko maan välillä oli lähes vuoden mittainen 1990-luvun alkupuolella, mutta viime vuosina ero on ollut hyvin pieni tai elinajanodote on joinain vuosina ollut Helsingissä jopa koko maata pidempi. Tarkempia tietoja muun muassa kuolemansyyn ja sosioekonomisen aseman mukaisista kuolleisuuseroista Helsingin ja muun maan välillä on julkaistu aiemmin (Mäki & Martikainen 2016).
Etenkin työkyvyttömyyseläkkeellä olo, mutta myös lääkekorvausten saanti taas on helsinkiläisten keskuudessa selvästi harvinaisempaa kuin suomalaisten keskuudessa keskimäärin ikärakenteen erojen vakioimisen jälkeenkin, ja siksi kaupungin sairastavuusindeksi kokonaisuudessaan on koko maan keskiarvoa selvästi alhaisempi.
Psykooseja lukuun ottamatta myös kansantaudit ovat helsinkiläisillä harvinaisempia
Suomalaisten kansantaudeiksi lasketaan aiempien vuosien tapaan lääkekorvausoikeuksien yleisyyden perusteella diabetes, psykoosi, sydämen vajaatoiminta, nivelreuma, astma, verenpainetauti sekä sepelvaltimotauti. Kansantauti-indeksi kuvaa näiden seitsemän taudin keskimääräistä esiintyvyyttä. Helsingissä kansantauteja esiintyy vähemmän kuin Suomessa keskimäärin, ja ikävakioitu kansantauti-indeksi oli 80 pistettä vuonna 2021, kun koko Suomen tilannetta kuvaa luku 100 (Taulukko 2).
Yksittäisistä kansantaudeista ainoastaan psykoosit olivat helsinkiläisten keskuudessa hieman koko väestöä yleisempiä. Tulos psykoosien suuremmasta esiintymisestä kaupungeissa ei ole aivan uusi tieto. Vaikka kansainvälisten meta-analyysien tulokset aiheesta ovat osin ristiriitaisia, vaikuttaa siltä, että Pohjois-Euroopassa yhteys kaupungistumisen ja psykoosien yleisyydessä olisi nähtävissä. Haastavampaa on kuitenkin ollut löytää syytä tälle yhteydelle. Selitysmallit sisältävät esimerkiksi seuraavan kaltaisia, yleensä sosiaaliseen kontekstiin liittyviä tekijöitä: sosiaalisen koheesion puute kaupungeissa, kaupunkielämän stressaavuus ja muun muassa erilainen altistuminen muille taudeille. Sitä, miksi nämä tekijät eivät kuitenkaan vaikuta samalla tavalla kaikilla urbaaneilla alueilla, ei vielä ymmärretä. (Fett, Lemmers-Jansen ja Krabbendam 2019; March, Hatch, Morgan ym. 2008.)
Muut kuusi kansantautia sen sijaan olivat selvästi koko maata harvinaisempia. Tarkastelluista kansantaudeista kaikkein vähiten Helsingissä esiintyi sydän- ja verisuonitauteja – sepelvaltimotautia, verenpainetautia sekä sydämen vajaatoimintaa. Aikaisemman tutkimuksen perusteella tiedämme, että helsinkiläisten kuolleisuus muun muassa sepelvaltimotaudin aiheuttamaan iskeemiseen sydänsairauteen (mukaan lukien sydäninfarkti) on sekä miehillä että erityisesti naisilla pienempää kuin muualla maassa asuvilla (Mäki & Martikainen 2016). Niin ikään kyselytutkimuksen mukaan verenpainetaudin ja sepelvaltimotaudin esiintyvyys on Helsingissä koko maata huomattavasti pienempää. Myös kohonnut veren kolesterolipitoisuus vaikuttaa olevan vähäisempää Helsingissä. (Mäki & Ahlgren-Leinvuo 2020.)
Verenkiertoelinten sairauksien taustalla on useita riskitekijöitä, joista osa liittyy elintapoihin. Tutkimusten mukaan helsinkiläiset elävät usean tällaisen tekijän osalta terveemmin: helsinkiläisissä on esimerkiksi huomattavasti koko maata vähemmän lihavia eli niitä, joiden painoindeksi on yli 30, ja lisäksi huomattavasti useampi harrastaa liikuntaa suositusten mukaisesti. Myös ravitsemussuosituksia noudatetaan Helsingissä pääsääntöisesti paremmin kuin koko Suomessa keskimäärin (emt).
Aluevaikutukset ovat ainakin toistaiseksi olleet melko pieniä
Alueelliset erot sairastavuudessa ja kuolleisuudessa ovat siis huomattavat, mutta ne johtuvat pääsääntöisesti siitä, että eri alueilla asuu terveyteen ja sairastavuuteen yhteydessä olevien tekijöiden suhteen erilaisia asukkaita. Tiedämme, että sosiodemografiset ja sosioekonomiset erot sairastavuudessa ja kuolleisuudessa ovat hyvin suuret. Esimerkiksi tulot ovat yhteydessä sairastavuuteen niin, että hyvätuloiset ovat keskimäärin terveempiä ja pienituloiset sairaampia.
Suurin osa terveydessä esiintyvistä alue-eroista johtuukin tällaisista rakenteellisesti tekijöistä eli siitä, että hyvätuloiset asuvat useammin samoilla alueilla ja pienituloiset toisilla alueilla. Kuviossa 6 näytetään kulutusyksikkökohtainen käytettävissä olevien rahatulojen mediaani ja sairastavuusindeksi peruspiireissä. Yhteys on hyvin selvä: sairastavuus on yleisempää niillä alueilla, joilla asukkaiden tulot ovat pienemmät.
Yhteys alueen sosioekonomisten tekijöiden ja sairastavuuden välillä ei siis välttämättä tarkoita kausaalisuhdetta eli sitä, että asuinympäristö itsessään lisäisi asukkaiden sairastavuutta. Vaikka useissa ulkomaisissa tutkimuksissa sosiaalisen ympäristön ja esimerkiksi segregaation on todettu vaikuttavan yksilöiden terveyteen ja pahimmillaan lisäävän väestöryhmien välisiä eroja sairastavuudessa ja kuolleisuudessa, eivät tulokset pääkaupunkiseudun osalta ainakaan vielä ole antaneet tukea voimakkaalle aluevaikutukselle. Sipilän ja Martikaisen (2005) tutkimuksen mukaan sosioekonominen rakenne näyttää kuitenkin olevan yksilötekijöistä riippumatta jonkinasteisessa syy-seuraussuhteessa fyysisen toimintakyvyn vaihteluun. Yleisimmin on tutkittu aluetekijöiden yhteyttä kuolleisuuteen, ja eri tutkimukset osoittavat, että pääkaupunkiseudulla 55–80 prosenttia aluevaihtelusta selittyy alueella asuvien yksilöiden ominaisuuksilla (Mäki 2017a).
On myös hyvä huomata, että aluevaikutukset eivät välttämättä koske kaikkia väestöryhmiä samalla tavalla, vaan huomioon on otettava myös alue- ja yksilötekijöiden yhdysvaikutukset. Kansainvälisten tutkimusten mukaan kahden tason huono-osaisuuden vaikutukset kumuloituvat usein niin, että molemmilla tasoilla huono-osaiset yksilöt ovat terveyden kannalta vielä huonommassa asemassa kuin mitä muuttujien vaikutukset erillisinä huomioiden antaisivat olettaa. Yhdysvaikutuksia sairastavuuden osalta on katsottu hyvin harvassa suomalaistutkimuksessa, mutta tehtyjen tarkastelujen perusteella näyttää, että ainakaan edellä mainitun kaltaista yhdysvaikutusta alueen ja yksilötason huono-osaisuuden osalta ei ole. Pikemminkin alueen riskit näyttävät vaikuttavan kaikkiin asukkaisiin solidaarisesti: Sipilän ja Martikaisen (2005) tutkimuksen mukaan huono-osaisilla alueilla terveystaso oli alhainen yksilöiden tulotasosta riippumatta. Sosioekonomisesti paremmalla alueella yksilöiden tulotason mukaiset terveyserot sen sijaan olivat melko selvät. Alueellinen deprivaatio ikään kuin imaisee vaikutukseensa nekin, joilla yksilötason resurssien perusteella pitäisi olla parempi terveydentila (Sipilä & Martikainen 2005). Alueen ja yksilöiden piirteiden yhdysvaikutuksesta terveydentilaan pitäisi kuitenkin saada huomattavasti lisää tutkimusta suomalaisessa kontekstissa, ennen kuin kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä voi tehdä.
Vaikka aihetta on tutkittu vähän, voidaan varmuudella sanoa, että aluevaikutukset sairastavuuteen ovat Suomessa ja Helsingissä vielä melko vähäisiä, ja alue-eroja voidaankin parhaiten kaventaa vaikuttamalla ylipäätään väestöryhmien välisiin sairastavuus- ja kuolleisuuseroihin.
Sairastavuuden mittaaminen ei ole yksiselitteistä
Helsinkiläisten osalta sairastavuus- ja kansantauti-indeksin osatekijät vaikuttavat siis olevan osin ristiriidassa keskenään. Jos sairastavuus on Helsingissä vähäisempää kuin koko maassa keskimäärin, miksi sitten kuolleisuus on Helsingissä samalla tasolla kuin koko maassa tai jopa hieman suurempaa? Tätä ristiriitaa on pohdittu Helsingin osalta aiemminkin (Mäki 2017b). Sairastavuuden mittaaminen ei ole yksiselitteistä. Vaikka sairastavuus- ja kansantauti-indeksit ovat monipuolisia ja luotettavia mittareita, niissä on mukana sellaisia vasteita ja sairauksia, jotka ovat koko maan kannalta keskeisiä, mutta jotka osin eivät ole Helsingin kannalta kaikkein relevanteimpia. Ne sairaudet, joista osa helsinkiläisistä kärsii, eivät välttämättä näy sairastavuuden mittareissa, vaikka näkyvätkin kohonneena kuolleisuutena.
Toinen syy, joka todennäköisesti selittää kuolleisuuden ja sairastavuuden välistä mahdollista ristiriitaa liittyy siihen, että Helsingissä on muuta maata suurempi väestön polarisoituminen: iso osa helsinkiläisistä voi todella hyvin ja on terveitä, mutta osa kaupunkilaisista kohtaa terveyteen liittyviä haasteita. Helsinkiläisten väliset sosioekonomiset ja -demografiset erot sairastavuudessa ja kuolleisuudessa ovat siis muuta maata suuremmat. Sekä kuolleisuuden ikärakenne että kuolemansyyrakenne ovat Helsingissä melko erilaiset kuin muualla maassa keskimäärin, ja erityisesti keski-ikäisten sekä alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevien kuolleisuus on suurta. (Emt.)
Yleisesti ottaen helsinkiläisten terveydentila on siis kaikkiin suomalaisiin verrattuna hyvä, ja yleisiä kansantauteja sairastetaan pääkaupungissa koko maata vähemmän. Keskiarvot kuitenkin peittävät muuta maata suuremman polarisaation, ja osa kaupunkilaisista onkin usean indikaattorin – myös terveyden – suhteen haavoittuvassa asemassa. Tämä näkyy muun muassa suurina alueellisina eroina sairastavuudessa. Eriarvoisuuden vähentämisen ja heikommassa asemassa olevien kaupunkilaisten terveyden vahvistamisen tuleekin olla eri toimijoiden tavoitteena niin yksilö- kuin aluenäkökulma huomioiden.
VTT, dosentti Netta Mäki toimii erikoistutkijana Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitietopalvelut-yksikössä.
Kirjallisuus:
Eurostat (2013): Revision of the European Standard Population. Report of Eurostat's task force. European Union.
Fett, AJ, Lemmers-Jansen, ILJ & Krabbendam, L (2019): Psychosis and urbanicity: a review of the recent literature from epidemiology to neurourbanism. Current Opinion in Psychiatry 32(3):232–241.
March, D, Hatch, SL, Morgan, C, Kirkbride, JB, Bresnahan, M, Fearon, P & Susser, E (2008): Psychosis and place. Epidemiological Reviews 30:84–100.
Mäki, N (2021): Elinajanodotteen erot ja niiden muutos Helsingin peruspiireissä. Julkaisematon käsikirjoitus.
Mäki, N (2018): Sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden väheneminen pidentänyt iäkkäiden helsinkiläisten elinajanodotetta. Kvartti-blogi 18.12.2018.
Mäki, N (2017a): Segregaation ja alueiden ominaisuuksien vaikutukset yksilöiden terveyteen. Kvartti, 2017(4): 22–35.
Mäki, N (2017b): Helsinkiläisten kuolleisuus muuta maata korkeammalla tasolla – miksi sairastavuus silti vaikuttaa vähäisemmältä? Kvartti, 2017(2):18–31.
Mäki, N (2015a): Elinajanodotteen kehitys Helsingissä alueittain 1996–2014. Kvartti, 2015(2):42–58.
Mäki, N (2015b): New Yorkissa elinajanodote voimakkaasti yhteydessä alueen tulotasoon - entä Helsingissä? Kvartti-blogi 12.11.2015.
Mäki, N & Ahlgren-Leinvuo, H (2020): Helsinkiläisten terveys, sairastavuus ja elintavat. Helsingin kaupunginkanslia, Tilastoja 2020:5.
Mäki, N & Martikainen, P (2016): Kuolleisuus Helsingissä ja muualla Suomessa. Tutkimuksia 5/2016. Helsingin kaupungin tietokeskus.
Sipilä, P & Martikainen, P (2005): Fyysisen ja psyykkisen terveyden väliset alue-erot ja niiden taustat pääkaupunkiseudulla. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 42:202–218.
Laatuseloste
Sairastavuusindeksi: Sairastavuusindeksi lasketaan kolmen osaindeksin – työkyvyttömyys-, kuolleisuus- ja lääke-korvausoikeusindeksi – keskiarvona. Alueiden sairastavuus suhteutetaan joko koko Helsingin sairastavuuden keskiarvoon tai koko maan keskiarvoon. Indeksin avulla pyritään havainnollistamaan sitä, miten tervettä tai sairasta alueen väestö on suhteessa koko kaupungin väestön (Helsinki = 100) tai koko maan väestön keskiarvoon (Suomi = 100).
Terveys ja sairastavuus ovat kuitenkin voimakkaasti ikäsidonnaisia ilmiöitä, minkä takia indeksi onkin ikävakioitu. Vakioväestönä on käytetty niin sanottua Euroopan standardiväestöä (Eurostat 2013). Vakioinnilla ikärakenteen vaikutus indeksilukuun siis poistetaan, jolloin alueiden sairastavuutta voidaan verrata niiden ikärakenteiden eroista huolimatta.
Sairastavuusindeksi perustuu kolmeen tilastomuuttujaan: kuolleisuuteen vuosina 2019–2021, työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuuteen työikäisistä (16–64-vuotiaat) vuonna 2021 sekä erityiskorvattaviin lääkkeisiin, rajoitetusti peruskorvattaviin lääkkeisiin tai ruokavaliokorvauksiin oikeutettujen osuuteen väestöstä vuonna 2021. Sairastavuusindeksi on näiden kolmen osaindeksin painottamaton keskiarvo. Indeksin osista työkyvyttömyys ja pitkäaikaissairastavuus (lääkekorvausoikeudet) ovat vuodesta toiseen melko stabiileja. Kuolleisuus vaihtelee vuodesta toiseen erityisesti pienemmillä alueilla, minkä vuoksi sitä koskevissa laskelmissa on käytetty kolmen vuoden tarkastelujaksoa.
Kansantauti-indeksi: Kansantauti-indeksi kuvaa kansantautien esiintymistä alueen väestössä suhteessa koko kaupungin väestön (Helsinki = 100) tai koko maan väestön keskiarvoon (Suomi = 100). Indeksiin lasketaan mukaan seitsemän suurinta erityiskorvattavaan lääkehoitoon oikeuttavaa sairautta, joista tässä käytetään nimitystä kansantaudit. Nämä ovat astma, diabetes, nivelreuma, psykoosit, sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta ja verenpainetauti. Näille jokaiselle on laskettu ikävakioitu indeksi ja kansantauti-indeksi on näiden seitsemän indeksin painottamaton keskiarvo.
Indeksien tulkinta: Kela tuotti indeksit valmiiksi laskettuina vuoteen 2017 saakka. Sen jälkeen Helsingin kaupunginkanslia on laskenut Helsingin indeksit Kelalta tilattujen aineistojen pohjalta. Ennen vuotta 2019 laskettuja indeksejä ei voi tarkastella tavanomaisina aikasarjoina kahdesta syystä. Ensinnäkin vuoteen 2017 saakka vakioväestönä käytettiin kunkin vuoden väestöä koko maassa – ei siis yhtä ja samaa vakioväestöä. Toisekseen indeksi laskettiin aiemmin aina suhteessa koko maan tilanteeseen, jolloin muutokset vuosien välillä eivät kuvanneet muutosta Helsingin väestön terveydentilassa vaan sitä, miten tilanne oli muuttunut suhteessa koko maan tasoon.
Jos Helsingissä tai vaikkapa jossain Helsingin peruspiirissä esimerkiksi astman kansantauti-indeksi vuonna 2015 olisi ollut 120 ja vuonna 2017 hieman matalampi 115, voidaan sanoa, että kunta tai peruspiiri oli lähestynyt koko maan keskiarvoa. Ei kuitenkaan voida sanoa, että astman erityiskorvausoikeuksien vallitsevuus kunnassa tai peruspiirissä olisi vähentynyt, koska laskennassa luvut suhteutettiin aina koko maan lukuihin.
Vuoden 2019 tietoja kuvaavassa julkaisussa on käytetty riskiväestönä eri väestöä kuin vuoden 2021 tietoja kuvaavassa julkaisussa. Näin ollen indeksejä ei tule verrata julkaisujen välillä, vaan käyttää tässä käsillä olevassa julkaisussa annettuja vertailutietoja.
Tilastokatsauksen sairastavuus- ja kansantauti-indeksiaineistot: Tämän katsauksen tiedot perustuvat Kelan Analytiikka-yksiköltä tilattuun aineistoon, Tilastokeskukselta tilattuun väestöaineistoon sekä Tilastokeskuksen Paavo-palvelun tietoihin.