Hyppää pääsisältöön
Ulkomaalaistaustaiset lapset ja nuoret ovat Helsingin kaupunkikehityksen kannalta tärkeä väestöryhmä. Ruotsissa on kerätty seurantatietoa ulkomaalaistaustaisten nuorten integroitumista ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Tämän tiedon avulla kohderyhmän tilannetta voidaan arvioida entistä tarkemmin ja verrata Ruotsia muihin maihin. Tutkimus tarjoaa arvokasta oppia myös Helsingille, jossa Ruotsin tavoin on syytä sekä optimismiin että pessimismiin.
Ulkomaalaistaustaisten määrä ja osuus väestöstä ovat kasvaneet pääkaupunkiseudulla
nopeasti. Siksi Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupungit seuraavat
maahanmuuttajien kotoutumista ja heidän lastensa menestymistä elämässä.
Tämä raportti päivittää kotoutumisen tilannekuvaa pääkaupunkiseudulla pääsääntöisesti vuoden 2020 tiedoilla asumisesta, työllisyydestä ja valtionveronalaisista tuloista. Painopiste on maahanmuuttajien eli ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten elinolojen ja elämäntilanteen selvittämisessä. Raportissa tarkastellaan myös Suomessa syntyneen ns. toisen sukupolven koulutusta, sijoittumista työmarkkinoille ja tuloja.
Ulkomaalaistaustaisten määrä ja osuus väestöstä ovat kasvaneet pääkaupunkiseudulla nopeasti. Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupungit seuraavat maahanmuuttajien
kotoutumista ja heidän lastensa menestymistä elämässä. Tämä raportti päivittää Helsingin kaupungin kotoutumisen seurantatutkimuksia uusimmilla, pääsääntöisesti vuoden 2018 tiedoilla, ja laajentaa tarkastelun koko pääkaupunkiseutuun. Painopiste on maahanmuuttajien eli ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten elinolojen ja elämäntilanteen selvittämisessä. Raportissa tarkastellaan kuitenkin myös Suomessa syntyneen ns. toisen sukupolven koulutusta, sijoittumista työmarkkinoille ja tuloja.
Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla ulkomaalaistaustaisten osuus nuorista ikäluokista kasvaa lähiaikoina voimakkaasti. Tulevaisuuden kannalta on erittäin tärkeää tietää, miten ulkomaalaistaustaiset lapset ja nuoret voivat ja miten he löytävät oman paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa ja Helsingissä. Kantaväestöön verrattuna ulkomaalaistaustaisilla yhdenvertaisuus ja tasa-arvo eivät aina toteudu, ja erilaisia hyvinvointieroja ilmenee monilla elämän osa-alueilla.

Tutkimusjulkaisussa tarkastellaan ulkomaalaistaustaisten lasten ja nuorten hyvinvointia Helsingissä. Tarkastelut tehdään pääosin syntyperän mukaan vertaamalla suomalais- ja ulkomaalaistaustaisia, mutta mukana on myös analyysejä maahanmuuton sukupolvien mukaan.
Tilaa aihepiirin Ulkomaalaistausta RSS-syöte