Hyppää pääsisältöön
Katsaus on pääkaupunkiseudun toimitilamarkkinoita monipuolisesti kuvaava vuosittain julkaistava ajankohtaisraportti. Kiinteistösijoitusmarkkinat ovat viime vuosina houkutelleet runsaasti pääomia ennätysmatalien korkojen ja rahoitusmarkkinoiden korkean likviditeetin siivittämänä. Vuonna 2022 markkinoiden toimintaympäristö muuttui ratkaisevasti korkojen nousun ja inflaation kiihtymisen seurauksena. Myös vuokramarkkinoilla on käynnissä suuria muutoksia. Koronapandemian myötä kasvanut etätyö muuttaa yritysten toimintatapoja ja toimistotilojen tarvetta ja käyttöä. Liiketilojen käyttö ja käyttäjät muuttuvat verkkokaupan kasvun, kuluttajakäyttäytymisen muutoksen sekä taloustilanteen heikentämän kuluttajaluottamuksen seurauksena.
Kiinteistöt houkuttelevat ammattimaisia kiinteistösijoittajia koronapandemiasta huolimatta. Kiinteistöissä sijoittajia kiinnostaa ennen kaikkea vakaa vuokrakassavirta. Koronapandemian aiheuttamat muutokset toimitilojen käytössä ja tarpeessa ovat yksi nykymarkkinoiden seuratuimpia ja pohdituimpia kysymyksiä. Raportti käsittelee pääkaupunkiseudun ja Helsingin toimitilamarkkinoita vuonna 2021 esimerkiksi kiinteistökauppojen, rakentamisen ja vuokrien kehityksen näkökulmasta.
Tilaa aihepiirin Kiinteistöt RSS-syöte