Kävelykelpoisten kaupunkien kehittämisen tueksi tarvitaan mitattavia tavoitteita ja toimivia mittareita. Lyhyet etäisyydet, laadukkaat kulkuyhteydet ja viheralueiden läheisyys kannustavat kävelemään ja pyöräilemään. Avoimet aineistot ja menetelmät tarjoavat yhteismitallisia lähestymistapoja kaupunkiseutujen vertailuun ja kirittämiseen kohti tulevaisuuden kestävyysmurrosta Helsingin seudulla, koko Suomessa ja kansainvälisesti.

Kaupunkikehittämisessä viime vuosina suosituksi tavoitteeksi nousseessa 15 minuutin kaupungissa pyritään siihen, että peruspalvelut olisivat enintään vartin kävely- tai pyörämatkan päässä. Periaatteen toteutumista selvitettiin Helsingissä valikoitujen palvelujen ja kävelyetäisyyksien avulla. Kun tarkastellaan kaikkien tutkittujen palveluiden keskiarvoa, keskimääräinen kävelyaika lähimpään palveluun on Helsingissä 14 minuuttia. Heikoin saavutettavuus on terveyspalveluilla, joihin kävelee keskimäärin 24 minuuttia.

Suuret kaupungit ovat ryhtyneet toteuttamaan ohjelmallista kiertotalouspolitiikkaa. Helsinki on hyväksynyt kiertotalouden toimenpideohjelman, Oulu on laatinut kiertotalouden tiekartan, ja Tampereella on kiertotaloussuunnitelma. Kaupunkien tavoitteena on hillitä neitseellisten luonnonvarojen kulutusta rakentamisessa ja jätteiden syntyä purkamisessa. Vaikka kaupungit ottavat vasta ensiaskeleita ohjelmallisessa kiertotalouspolitiikassa, ne ovat kuitenkin päättäneet monipuolisten ohjauskeinojen käyttöönotosta.

Kaupunkien tulisi pyrkiä houkuttelemaan yhdenvertaisesti kaikenlaisia kaupunkilaisia mukaan kaupungin kehittämiseen; muuten on todennäköistä, että vaikuttamaan valikoituvat vain muutenkin aktiivisimmat kansalaiset. Tämän artikkelin tarkoituksena on tunnistaa kotimaisesta ja kansainvälisestä tutkimuskirjallisuudesta mahdollisia ratkaisuja osallistumis- ja vaikuttamisaktiivisuuden epätasaisuuteen asukkaiden välillä. Vaikuttaa siltä, ettei mikään yksittäinen keino itsessään takaa demokratian parempaa tasavertaisuutta. Muutos saattaakin edellyttää esimerkiksi väestöryhmien yleisen eriarvoisuuden ja segregaation vähentämistä, tai sosiaalisen luottamuksen parantamista ja vuorovaikutuksen lisäämistä ryhmien välillä ylipäätään. Toisaalta on merkkejä siitä, että samat keinot, jotka laajentavat uudempiin paikallisdemokratian muotoihin osallistujien joukkoa vaalien välillä, voivat kohentaa myös edustuksellisen demokratian kattavuutta ja vaalien äänestysaktiivisuutta.

Yli yhdeksän kymmenestä helsinkiläisestä on sitä mieltä, että omalla asuinalueella on miellyttävää kävellä paikasta toiseen. Olosuhteita ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen sekä pyöräilyyn pidettiin hyvinä etenkin Helsingin esikaupunkialueilla. Vastaajien arvioissa omista liikunnan harrastamismahdollisuuksista oli suuria eroja etenkin sen mukaan, kuinka hyväksi he kokivat oman toimeentulonsa. Iäkkäät olivat tyytyväisiä ja opiskelijat taas jonkin verran tyytymättömämpiä liikunnan harrastamismahdollisuuksiinsa.

Artikkelissa esitellään helsinkiläisten keskeisimpiä huolenaiheita uusimman Helsinki-barometri-kyselytutkimuksen tulosten perusteella, sekä vastaajien samassa tutkimuksessa antamaa avointa palautetta. Etenkin ilmastokriisi, luonnonympäristöjen väheneminen sekä ruoan hinta korostuivat viime kevään barometrin tapaan erikseen kysyttyjen huolenaiheiden joukossa. Vapaa sana -vastauksissa kaupunkilaisten yleisimmät palautteenaiheet koskivat lähiluontoa, rakentamisen määrää, yksityisautoilua, keskusta-alueen kehitystä sekä kaupungin tarjoamia palveluita.

Helsingin asuinalueiden veto- ja pitovoimassa on huomattavaa vaihtelua. Erityisesti joidenkin pientalo- ja omistusasuntovaltaisten esikaupunkialueiden väestö uusiutuu hitaasti. Sen sijaan kantakaupungissa uusien tulomuuttajien osuus on vuosittain yleensä kaupungin keskiarvoa korkeampi, eikä näillä alueilla pysytä pitkään. Helsingin sisällä tehtävät muutot tapahtuvat usein ominaisuuksiltaan samankaltaisten alueiden välillä, ja naapurikaupungeista muutetaan Helsingissä erityisesti lähtökaupunkia lähellä oleville asuinalueille.

Helsingin väestön koulutustaso on noussut edellisen vuosikymmenen aikana ja kaupunkiin on keskittynyt paljon etenkin pitkälle kouluttautunutta väestöä. Kehitys on kuitenkin näkynyt eri osissa Helsinkiä vaihtelevasti. Moni aiemmin matalan koulutustason alue on nostanut profiiliaan, mutta osa on jäänyt kehityksestä jälkeen. Suuressa kuvassa alueiden välisissä eroissa on korkeimmin koulutetun väestön osalta kuitenkin havaittavissa pientä kaventumista.

Helsingin alueiden välillä on suuria eroja työttömyysasteessa, ja erot ovat jopa kasvaneet viimeisten kolmen vuoden aikana, eli koronaviruspandemiaa edeltävästä ajasta. Keskimäärin työttömyysasteet kohosivat enemmän niissä peruspiireissä, joissa työttömyyttä oli jo ennen pandemiaa enemmän. Tänä ajanjaksona työttömien määrä lisääntyi eniten nuorilla aikuisilla ja yli 60-vuotiailla. Koulutustaustan mukaan tarkasteltuna kasvu oli suurinta korkeintaan perusasteen ja toisen asteen koulutuksen omaavilla. Korkeiden työttömyysasteiden alueilla työttömyys on henkilön koulutustaustasta riippumatta yleisempää kuin matalien työttömyysasteiden alueilla.

Pääkaupunkiseutu muodostaa Suomen tasolla ainutlaatuisen startup- ja kasvuyritysten verkoston. Suurin osa pääomasijoituksia keräävistä yrityksistä on Helsingissä tai Espoossa. Sijoitukset aloittaviin ja kasvua hakeviin yrityksiin ovat kasvaneet merkittävästi viime vuosina. Erityisesti suuren kokoluokan sijoitukset ovat yleistyneet vuodesta 2018 lähtien. Suurimmat rahoitusta keränneet yritykset keskittyvät liiketoiminnassaan digitaaliseen teknologiaan. Yli puolet kierroksille osallistuneista sijoittajista on ollut kotimaisia, vaikka erityisesti yhdysvaltalaiset sijoittajat ovat osallistuneet arvoltaan suurille rahoituskierroksille.