Hyppää pääsisältöön
Viime vuosien maailmanlaajuiset mullistukset ovat heijastuneet kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin, myös asumiseen ja rakentamiseen. Koronaviruspandemian aikana etätyö yleistyi entisestään ja liikkumisen tavat muuttuivat, ja esimerkiksi monipaikkaisen työskentelyn on arvioitu säilyvän yleisenä jatkossakin. Toimintaympäristöön syntyi uusi merkittävä epävarmuustekijä Venäjän aloittaman hyökkäyssodan myötä keväällä 2022. Epävarmuus asuntomarkkinoilla on lisääntynyt sodan alettua ja sen vaikutusten levittyä laajemmalle eri yhteiskunnan osa-alueille. Muun muassa energian kustannusten ja rakennusmateriaalien hintojen nousu ovat vaikuttaneet merkittävästi asumisen ja rakentamisen kustannuksiin. Asuntolainojen korot ovat niin ikään nousseet, ja kuluttajien luottamus talouteen on laskenut. Tässä artikkelissa luodaan ajankohtaiskatsaus asuntomarkkinoihin ja rakentamiseen Helsingissä näiden poikkeusvuosien aikana.
Katsaus on pääkaupunkiseudun toimitilamarkkinoita monipuolisesti kuvaava vuosittain julkaistava ajankohtaisraportti. Kiinteistösijoitusmarkkinat ovat viime vuosina houkutelleet runsaasti pääomia ennätysmatalien korkojen ja rahoitusmarkkinoiden korkean likviditeetin siivittämänä. Vuonna 2022 markkinoiden toimintaympäristö muuttui ratkaisevasti korkojen nousun ja inflaation kiihtymisen seurauksena. Myös vuokramarkkinoilla on käynnissä suuria muutoksia. Koronapandemian myötä kasvanut etätyö muuttaa yritysten toimintatapoja ja toimistotilojen tarvetta ja käyttöä. Liiketilojen käyttö ja käyttäjät muuttuvat verkkokaupan kasvun, kuluttajakäyttäytymisen muutoksen sekä taloustilanteen heikentämän kuluttajaluottamuksen seurauksena.
Asuntojen hinta- ja vuokrakehitystä sekä asuntokauppaa Helsingissä seurataan tiiviisti. Vuosittain kehityksestä julkaistaan edellisen vuoden tilastokatsaus, joka perehtyy edellisen vuoden ja pidemmän aikavälin kehitykseen. Vuonna 2020 asuntokauppa kävi vilkkaana koronaviruspandemiasta huolimatta. Tämä ylläpiti asuntojen hintojen nousua.
Julkaisussa esitetään Helsingin kaupungin ja Helsingin seudun uudet väestöennusteet 2020–2060 ja Helsingin osa-alueittainen ennuste 2020–2036. Väestöennuste laadittiin myös ruotsinkielisestä väestöstä. Väestöennusteen tulokset esitellään palvelujen suunnittelun kannalta merkittävimmistä ikäryhmistä. Julkaisussa kuvataan ennustemenetelmä ja ennusteessa tehdyt oletukset aluetaloudellisesta ja demografisesta kehityksestä. Lisäksi julkaisu sisältää katsauksen Helsingin ja Helsingin seudun väestökehityksen viimeaikaisiin piirteisiin sekä analyysiä muuttoliikkeen vaihteluiden taustalla vaikuttavista tekijöistä.
Tilaa aihepiirin Asuntomarkkinat RSS-syöte